Jännitys

Valtava jännitys päällä.

Yöllä on satanut lunta. Ihan hiukkasen, mutta kuitenkin sitä on kaduille jäänyt tuollainen harso.

Kello on jo melkein yhdeksän. Asteita +3.

Eikä ketää ole vielä kolaamassa.

Nyt mua jännittää. Sulaako sen ennenkuin kukaan kerkiää kolaamaan?

Se olisi ennen kuulumatonta.

Siitä voisi vetää melkoiset johtopäätökset. Saksan talous tulee romahtamaan hetkenä minä hyvänsä, swaabialaiset ovat laiskistuneet. Hylkäävät lumetkin sulamaan.

Okei, oikeesti ollaan oltu Urhon flunssakuumeen takia kaksi päivää kotona. Ja mulla on tylsää.

Mut on tää silti jännää!

Idoli

Mä oon löytänyt henkisen idolini. Tai ei nyt ehkä ihan idoli, ehkä ennemmin tavoitetila.

Naapurinukko nimittäin. Hän on töissä Yliopistollisessa sairaalassa tai jossain yliopistolla tutkijana. Tilanne kuitenkin vähän ulkopuolisesta rahoituksesta kiinni. Eli projektiluonteista.

Noh, niillä oli perheessa pientä jännitystä, että onko muutto edessä vai mikä kun projektin rahoitus loppui lokakuun loppuun. Helpottavana tietona kuulin pari viikkoa sitten, että rahoitus ja työt jatkuvat. Kuitenkin vasta tammikuun alusta.

Mutta. Tämän väliajan tämä saksalainen käy töissä kuten ennenkin, tosin ilman palkkaa siis työttömyyskorvauksella. Ihan totta.

Mä oon jotenkin todella hämmentynyt. Ihminen oikeesti pitää niin paljon työstään, että tekee sitä myös "lomautus" ajanjaksonsa. Oikeesti. Mäkin niin haluisin sellaisen työpaikan jossa mua ei edes haittais et saanko palkkaa.

Se on mulla nyt tulevassa työnhaussa niin tavoitteena.

Keppejä puussa

Kaksivuotias on kyllä mainio. Kun tavallaan on jo ihan pieni, toimiva yksilö. Puhuu ja toimii ihan itsenäisestikin. Mutta kuitenkin kaikki on aina uutta ja ihmeellistä.

Tänään oltiin sairastelun jälkeen ekaa kertaa pidemmällä lenkillä. Tässä välissä on tuullut aika paljon, ja kylmäkin on ollut. Eli puista on tippunut paljon lehtiä, ja ne on nyt melko paljailta.

Tämäpä oli Urholle suuri yllätys. "Äiti kato, puussa on paljon keppejä! Kivaa!!" totesi Urho ja osoitti oksia. Mua nauratti kyllä kovasti. Poika oli niin ihmeissään kun puussa kasvoi keppejä.

Ja kuitenkin melkein joka päivä pysähdytään siihen samalle kastanjapuulle ja ihmetellään sitä.

Vitsi kun itsellekin ois aina kaikki uutta. Tai ainakin näkis kaikissa mahdollisuuksia kuten muksut.

Niistä kepeistä tuli meinaan nopeesti aika kivoja liaaneja, joista oli kiva hyppiä lehtikasoihin.

Karhunpoika sairastaa

Urholla on tapana sairastaa muutaman kuukauden välein kuumetauti. Eli pari päivää kovaa kuumetta, ja sitten ei mitään. Ei edes flunssaa yleensä.

Tälläinen ihanuus iski taas tähän viikonloppuun. Eli ollaan sairasteltu koko viikonloppu. Tai siis Urho on. Kuumetta 40 astetta ja itkuinen poika. Kuumelääkettä. 37,5 asteinen riehuva poika. Huoh, on tullut Puuha Pete ja Touhulan arvoitukset tutuiksi tänä viikonloppuna. Onneksi nukkuu kuitenkin hyvin.

On sitten ollut aikaa olla oikein kunnolla kotona. Varsinkin kun perjantai oli täällä pyhäinpäivän takia vapaa päivä. Eli kolme päivää kotona. Sairastamassa.

Noh, olipa aikaa. Tero laitto pystyyn valokuvausstudiota. Näpräili jostain vanhoista pahveista salamaongelmaansa ratkaisua. Ja leipoi. Ja kokkasi. Ja imuroi. Ja lauloi. Ja rakensi legoja. Ja leikki.

Mäkin sain aikaseksi tuulihattuja valkosuklaa-pistaasipähkinä-kermavaahto täytteellä. Suuri osa mun ajasta kuluikin sen kermavaahdon syönnissä.

Loppui meinaan herkuton lokakuu juurikin sopivasti.

Tai siis ei se herkuton oikein sopinutkaan mulle. Mut loppu huono omatunto herkuttelusta. Röyh!