Joulun saldo: kaksi hammasta!

Urholle ilmestyi joulun aikaan kaksi hammasta! Jipii! Kuulin jostain että nyt pitäisi tuon jatkuvan kuolaamisen hieman rauhoittua. Toivotaan ainakin. Muuten on hieman harjoittelua hampaiden kanssa. Harjaus on vielä hauskaa, mutta saas nähdä kuinka kauan. Tänään äiti ja Urho taas joutuivat napit vastakkain, kun hampaat olivat hieman liikaa käytössä maitoa nauttiessa. Ilmeisen vaiherikkaat ajat edessäpäin myös sen suhteen, samoin kuin tuon jatkuvan treenaamisen! Poika punnertaa ja pinnistää ja nostaa jo hyvin takapäätä, mutta viimeinen silaus konttaamisesta puuttuu vielä. Noh, ei kyllä äidin mielestä vielä mikään kiirus ole..

Muutenkin joulunaika oli ihanaa! Mummi ja Pappa kävivät hakemassa meidät Urhon kanssa jo hieman ennen Teroa Suomeen, joten kerkesimme olemaan muutaman päivän, ensin Turussa (kuten kuvista näkyy, Urhon ensimmäinen joulurauhanen) ja sitten Kuusjoella. Pukki kävi kahdesti ja oli erityisen anteliaalla tuulella. Urho varsinkin oli ollut erityisen kiltti, päätellen lahjavuoresta! Saksasta lähdettiin lumipyryn keskeltä ja saavuttiin vesisateen keskelle Helsinkiin eli noin 2000 kilometriä pohjoiseen. Aikamoista!

Joulun jälkeen ollaankin laitettu tuulemaan, ja euroja Saksan talouteen. Saimme nimittäin joulua edeltävinä päivinä tiedon, että meidät on hyväksytty vuokralaisiksi Temmenhausenissa, noin 20minuutin ajomatkan päässä Ulmista, sijaitsevaan asuntoon, jota kävimme joulun alla katsomassa. Asunto on tilava ja avara noin 115neliötä kahdenasunnontalon toisessa kerroksessa. Vuokraemäntä perheineen asuu ensimmäisessä kerroksessa, ja me olemme heidän ensimmäiset vuokralaisensa. Asunnossa ei kuitenkaan ole keittiötä, joten sellainen tuli tilattua eilen euroopan suurimmasta möbelikaupasta! Tarkoituksena oli tietenkin aluksi ostaa jokin halpa Ikean keittiö. Lähtihän se mopo siitä vähän keulimaan. Muttei paljon. No, katotaan millanen tulee. Laitan kuvia kun keittiö toivottavasti viikolla 7 saapuu. Jääkaappi tilattiin toki halvimmassa värissä (eli punaisena) amazonista.

Autolla kauppaan!

Ahaa, ennustukseni viikosta meni ihan mönkää. Jo tänään torstaina, Tero sai kilvet autoon ja auton liikkeelle! Wihuu!!
Ja heti pakattiin koko perhe autoon ja lähimpään supermarkettiin!! Mehuja, vishyä, olutta, viiniä ja shampanjaa takaluukku täyteen. Aah!
Okei myönnetään, myös perunoiden, porkkanoiden, bataattien ja muiden Urhon herkkujen kuljettaminen mäkeä ylös helpottui huomattavasti. Ja ennenkaikkea, kuten kunnon saksalaisen tulee ajatella, niitä voi ostaa nyt isommissa säkeissä eli halvemmalla!

Avaimet ja paperit meillä, auto ja rahat myyjällä; autokauppaa Saksan tyyliin.

Autoasia on edennyt ratkaisevasti. Ostettiin Toyota, mallia Avensis. Maassa, joka on täynnä bemareita, audeja ja volkswageneita, me ollaan erilaisia ja omistetaan Toyota, isolla Teellä. Tai siis ehkä omistetaan.

Oltiin nimittäin autokaupoilla lauantaiaamuna. Tero oli aiemmin soitellut myyjän kanssa, mutta sateista tai muista kiireistä johtuen saatiin sovittua näyttö vasta lauantaille. Autokauppa itsessään oli parkkipaikka, jossa oli parkeerattuna noin kymmenen autoa. Ei toimistoa. Joka autossa myyjällä oli erilaisia autojen putsaamiseen tai myyntikuntoon laittamiseen tarvittavia välineitä. Paperit kulkivat näppärästi mukana omassa autossa. Englantia hän ei puhunut, eikä me tietenkään saksaa. Häneltä olisi onnistunut turkin kieli, meiltä tunnetut suomi, ruotsi, englanti. Elekielellä mentiin. No problem tuli tokaistua aika usein.

Lopputulema kuitenkin oli että ostettiin halvalla iso Toyota, me luovutettiin rahat ja myyjä auton paperit ja avaimet. Itse auto jäi seisomaan autokaupanpihalle. Ei niinkään etteikö se olisi käynyt (siis kävihän se kun akkua oli ensin hieman ladattu), vaan koska saksalainen järjestelmä on tässäkin ihan hieman erilainen. Autossahan ei ole nyt kilpiä lainkaan. Meidän tehtävänä on ensinnä hankkia autoon vakuutus. Tämän jälkeen voidaan mennä rekisteritoimistoon. Sieltä saadaan paperi jolla voidaan mennä rekisterikilven tekijälle. Joka siis tekee kilvet, odottaessa toivottavasti. Niiden kanssa voidaan sitten mennä takaisin rekisteritoimistoon, josta saadaan niihin kilpiin tarra. Sitten voidaan mennä hakemaan autoa (joka ainakin eilisen iltalenkin aikana oli vielä automyyjän pihassa, eikä myytynä uudelleen venäläisille, jotka olivat kuulemma TODELLA kiinostuneita), laittaa kilvet paikoilleen ja ajella pois.

Mitenköhän kauan tähän kaikkeen menee? Mun veikkaus on et noin viikko. Saas nähä!

Perhekeskeinen Saksa syrjii vauvoja!

Puoltoista viikkoa takana Saksanmaata ja vihdoin Urho tuntuu tottuneen ajatukseen nukkumisesta vieraassa sängyssä, vieraassa paikassa. Viime yönä sainkin nauttia ennätykselliset kuusi tuntia yhtäjaksoista unta! Aivan mahtavaa! Osansa asiassa voi olla myös tottuminen  kiinteisiin ruokiin, mutta ihan sama. Kuus tuntia!!!

Me ollaan muutkin viihdytty erinomaisesti jo viikonpäivät tässä ns. tilapäisasunnossa. Asunto sijaitsee Söflingenin alueelle, noin 5 kilometrin päässä Ulmin keskustasta. Söflingen on yksi seitsemästä kukkulasta, jonka ympärille Ulm on rakentunut. Ja meidän komia talo sijaitsee tietenkin aivan nyppylän laella. Tai ainakin melkein, rehellisyyden nimissä on todettava, että mäkeä jatkuu vielä yhden kadunvälin eli noin 15metriä, ennenkuin taittuu taas alaspäin. Meillä on asunnosta mahtavat näkymät kaupunkiin päin, varsinkin kun ollaan ullakkohuoneistossa. Kolmas kerros ja puiset kierreportaat. Jos ennen tänne tuloa olin hieman närkästynyt, kun saimme vuokranantajalta tiedon, ettei Urhon vaunuja ei saa tuoda sisälle asuntoon, niin nyt olen vain huojentunut että saamme jättää ne kellariin! Sieltäkin (vain yksien pienten kaartuvien ja kapeiden portaiden takaa) niiden roudaaminen on aika työlästä, varsinkin kun on lapsi toisessa kainalossa. Onneksi Herr Kosilenski, eli vuokraisäntä joka tuntuu aina touhuavan jotain pientä puhdetyötä kellarissa, on aina auttamassa vaunujen kanssa. Hän ja Frau Kosilenski, joka puhuu mukavasti englantia, ovat muutenkin toistaiseksi olleet oikein mukavia ja avuliaita.

Söflingen alueena on aivan mahtava. Tero ajoi tästä töihin viis minsaa, nyt autottomalla kaudella bussilla sama väli menee 40 minuutissa, mutta kuitenkin. Itse Söflingenin keskusta on kuin jostain pienestä kylästä. Pari leipomoa ja kahvilaa, luomukauppa, lihamestari sekä muutamia ravintoloita ja pubeja. Ehkä ensi viikolla kun äiti ja isi tulevat tänne niin uskalletaan jopa käydä jossakin näistä ravintoloista! Niin ja parasta, pienen pienellä torilla seisoo yksi ainut pieni koju, ja siinä myydään näin joulunaikaan Glühwieniä!! Lisäbonuksena vielä tästä asunnosta kävelee noin 15minuuttia Ulmin isoimpaan ostoskeskukseen. Mutta se sikseen.

Eli väliaikainen asunto on toiminut hyvin, ainakin tämän viikon. Hakusessa on kuitenkin se pidempiaikainen asunto, johon myös ne virolaisten muuttomiesten vaivalla ja kovalla työllä pakkaamat tavarat saataisiin. Ongelmana vain on etteivät vauvat (ja ilmeisesti pienet lapset yleisesti) ole tervetulleita saksalaisiin vuokra-asuntoihin. WTF? Monessa ilmoituksessa lukee ihan suoraan ettei lapsia, ja toiset sanovat samaa kyseltäessä tarkemmin asunnosta. Meillähän on firman puolesta agentti (joka muuten ensimmäisenä ikinä luuli Urhoa tytöksi! oli kuulemma niin nätti..), jonka tehtävänä on etsiä meille asuntoa ja soitella meidän puolesta välittäjille. Tiistaina hän oli sopinut täksi perjantaiksi meille näytön asuntoon Blausteiniin. Noh, eilen illalla välittäjä oli soittanut ja kertonut että vuokranantaja haluaa sittenkin etsiä lapsetonta paria, ja perua näytön. Ärsyttävää! Muuten koen, että täällä ollaan yltiö perhekeskeisä ja esim. Urholle tullaan melkein joka paikassa lässyttämään ja juttelemaan. Kysyn vaan että missä ne lapsiperheet sitten asuu??
Ehkä ei vielä pitäisi olla menettämässä kaikkea toivoa, mutta ärsytys on suuri. Yhtä kolmiota omalla pienellä pihalla oltiin katsomassa Baijerin puolella, tästä noin vartin ajomatkan päässä. Se olikin muuten kaikin puolin täydellinen ja siisti, mutta keittiön oviaukko oli niin pieni että tämän kokoisen ihmisen olisi pitänyt mennä sivuttain sisälle. Ja siinäkin toi lapsi asia oli hieman kiikunkaakun.
No kai me joku asunto joskus löydetään. Onneksi tämä asunto on ainakin sen kolme kuukautta firman piikkiin niin on aikaa etsiä.

Toinen murheenkryyni mulla on tämä autoasia. Vaikka sen hyväksi mä en osaa tehdä mitään. Mutta aktiivisesti ollaan autoa etsitty, mut mitään ei vaan ole löytynyt. Tai siis on löytynyt, muttei meidän hintaluokassa. Piti ostaa joku vähän käytetty diesel farmari volkswagen, BMW tai vastaava saksalainen herkku, joita täällä jostain saa suht halvalla. No sit kävi selväksi tämä saksalainen päästöluokitusbusiness. Eli jokaisella autolla on joku ihme päästöluokkatarra ikkunassa, joko punainen, keltainen tai vihreä. Tienpientareilla on sitten näitä samoja värejä ja ajokieltomerkkejä tai vapaa-ajomerkkejä. Me ei olla kertaakaan nähty paikkaa missä olisi ollut ettei jollain tietyn värisellä tarralla saisi ajaa, vaan aina on vapaata ajoa. Joten ei ajateltu et se ois ongelma et kaikilla näillä suht halvoilla autoilla on tämä keltainen tarra. Onneksi Teron tuli kolleegansa kanssa jutelleeksi näistä autokaupoista, ja sai selville että ensivuonna koko Ulmin kaupungin alueella (sisältäen siis Teron duunipaikan joka on hieman syrjässä keskustasta) ei saa enää ajaa punaisella tarralla, ja sitä seuraavana vuonna ei enää keltaisella, vaan pelkästään vihreällä. Eli mellkein pakko olisi ostaa vihreälla tarralla varustettu auto. Monimutkaista, mutta kohta täältä saa varmaan vielä halvemmalla niitä punaisen ja keltaisen tarran Audeja, BMWitä ja Volkswageneita. Että niitä kannattaa ruveta viemään Suomeen, sinne tuskin tälläistä älytöntä luokitusjärjestelmää tulee. Noh, me ollaan menossa tänään (siis jos ei sada sillä silloin ei autokauppaa tehdä) kattomaan vihreän tarran Toyotaa. Toyotaa. Oisko vielä jossain vaikka Carina?
Jotain saatiin kuitenkin tehtyä ennen vuokra-auton palauttamista eli ostettua autonistuin Urholle. Sitä on kuivaistuttu niin kuin kuvasta saataa päätellä.

No joo, mulla on vaan tälläinen aamu että kaikki huolestuttaa. Pitäis aina olla kaikki asiat heti hoidossa. Oikeestihan meillä ei ole mitään hätää ja julkinenliikennehän täällä toimii hyvin kattavasti, saksalaisella täsmällisyydellä. Asioilla on kuitenkin tapana hoitua.

Tilattiin muuten saksalaisesta amazonista mulle uusi saksalainen tietokone, kun vanha meni lennolla lopullisesti rikki. Tässä toimii skypekin hyvin eli lempparitsaksassa nimellä pitäisi löytyä sieltäkin. Ja meidän numerot tänne ovat Tero:             +4915201654737       Essi:             +4915252700180       

Ich bin eine Ulmerin

Huh huh, ensimmäiset päivät suomalaisina Saksassa ovat takanapäin. Aikamoista hulabaloota!

Kaikki alkoi siis viime maanantaina kun odotimme koko perhe innoissamme tavaroiden pakkauspalvelua. Ja tulihan se, vain reilun tunnin jo kertaalleen muutettua aikaa myöhässä. Miehet olivat jääneet kovan tuulen vuoksi viron lautalle jumiin. Ja se ehkä hieman näkyi myös näiden kahden, noin 50 vuotiaan vironvenäläisen muuttomiehen, toimissa. No tavarat saatiin kuitenkin pakattua reilussa kuudessa tunnissa ja nyt ne matkaavat jossakin euroopassa. Ja tulevat toivottavasti jossain vaiheessa löytyvään vuokra-asuntoon. Eli toistaiseksi elelemme matkalaukkuihin tungetuilla tavaroilla.

Lento sinänsä meni yllättävän hyvin!! Äitiä jännitti kyllä melkoisesti!! Lähtö viivästyi noin tunnin. Valveilla pysytellyt Urho oli melko väsynyt lentoon lähdettäessä, ja nukahtikin maitoa nauttien oikeastaan jo ennen nousukiitoa. Toki hän heräsi jo puolen tunnin kuluttua, jonka jälkeen alkoi mahdoton viihdyttämisoperaatio. Onneksi mukana oli tarpeeksi herkullisiksi havattuja hedelmäsoseita, juomaa ja lufthansalta saatu lentokoneen mallinen pehmolelu. Näillä eväin saatiin poika tyytyväisenä Saksaan. En ole muuten aiemmin huomannut lentokoneiden vessoissa olevia vaipanvaihtopisteitä. Mahtavaa! Alipaine teki meinaan tehtävänsä Urhollekin.
Eikä Urho tuntunut edes huomaavan nousua ja laskua eli korvien suhteen ei ollut mitään ongelmaa!!
Viereisestä kuvasta näkee hyvin Urhon mielentilan. Isot pojat ei nuku sylissä, viihdyttäkää mua.

Lentämisestä selvittiin siis odotettua huomattavasti helpommalla. Heti kun saatiin vaunut ruumasta ja Urho niihin odottamaan, niin nukkumatti saapui. Joten äiti ja isi saivat syödäkseen! Onneksi! Muuten olisi Hertzin täti saanut vielä vihaisemman Essin vastaansa, kun he ilmoittivat ettei mitään autoja ollut sillä hetkellä saatavilla. Oli kaikki liikenteessä, vaikka meillä oli tietenkin varaus. Noh saatiin noin puolen tunnin odottelun jälkeen huomattavasti tilattua autoa pienempi Audi käyttöön. Siihen sitten tunkemaan kahta isoa matkalaukkua, rinkkaa, kahta isoa käsimatkatavaraa, vaunuja, vauvaa isossa istuimessa sekä kahta isoa takapuolta varsineen. Täytyy myöntää et hetken meinasi hermo mennä, melkoista palapeliä! Mut insinöörin onni oli että mukana oli osaava humanisti, josta tietenkin on tälläisissä tilanteissa korvaamaton apu!

Siitä sitten Nokialaisen ohjaamana Munchenin läpi saksalaiselle autobaanalle ja nokka kohti Ulmia. Onneksi liikenne sujui suht mallikkaasti, eikä suuria ja koko liikennettä pysäyttäviä ruuhkia sattunut matkalle lainkaan. Koko ajan niitä kyllä pelkäsin, koska odotettavissa oli että kun vauhti hidastuu, niin pieni takapenkin painimaisteri herää ja antaa kuulua, että nälkä on. Kauhukuvana tietenkin oli imettäminen saksalaisen moottoritien sivussa pahimpaan ruuhka-aikaan. Onneksi ei näin käynyt vaan päästiin hiljaisimmille teille ja jo noin 40km päähän Ulmista ja ihanasti pelastavan mäkkärin pihalle ennekuin Urho heräsi. Oli muuten mäkkärissä mahtavat fasiliteetit, kaikkea mitä vauvan hoitoon tarvittiin plus vanhemmille isot kahvit! (ja pienen pienet suklaakakut..)

Ulm sinällään vastaanotti meidät iltamyöhään ja pienellä tihkusateella. Pieni sade tuntuukin olevan täällä ennemmin sääntö kuin poikkeus. Joka päivä on satanut ainakin pikkasen. Nokialaisen akku loppui tietenkin juuri kun päästiin Ulmin kaupunkialueelle, mutta onneksi perinteinen "kysy huoltamolta"-taktiikka ei petä koskaan.
Ensimmäiset yöt ja päivät oltiin InterCity hotellissa, aivan Ulmin päärautatieaseman kupeessa. Ensimmäinen päivä saksalaisina meni relokaatiofirman Henrin kanssa. Saatiin tärkeimmät paperiasiat hoidettua ja samalla hän ajelutti meitä pitkin Ulmia näyttäen eri kaupungin osia. Ihan kivaa sinänsä, joskin kaikki alkoi jossain vaiheessa näyttämään niin samalta että suurin osa asioista meni jo ohi. Saatiin kuitenkin rekistöröidyttyä Saksaan, avattua pankkitili ja ennenkaikkea nautittua ensimmäiset Glühweinit, aah! Kuumaa punaviiniglögiä joulumarketeilla. Voiko enempää saksalaistua?

Siitä tortaina Tero aloittikin työt ja me Urhon kanssa aloitettiin hiljainen saksalaiselämä. Kävelyjä Tonavan rannalla. Sushia hotellihuoneessa. Kielimuuria hotellin henkilökunnan kanssa, (jonka seurauksena iltapuuron vesi saapui isossa lasikulhossa) ja paljon muuta ihmeellistä. Elämä hotellissa pienen lapsen kanssa ei todellakaan ole mitään herkkua, toisin kuin täällä tilapäismajoituksessa. Olemme meinaan melkoisen kukkulan päällä, kolmannessa kerroksessa. Melkoista treeniä äitille! Varsinkin jos meinaa käydä kaupassa. Kerran kävin ja käveleminen kierreportaita kolmanteen kerrokseen, toisessa kädessä kauppakassi ja toisessa kainalossa 10kg painava lapsi, ei muuten ole mitään sika herkkua. Mut kaikkeen tottuu!!

Tässä vielä näkymä nykyisen asunnon ikkunasta.

Ja Urho kellimässä tarpeettomaksi jääneessä yläkerran makuualkovissa!

netin ääreen

Lempparit  Saksassa ilmoittautuvat! Olemma pääseet tilapäisasuntoon ja täällä toimii netti!!! Eli päivitystä luvassa. Kertomatta on ainakin neuvosto-virolaiset muuttomiehet, Urhon ensimmäinen lento ja ensivaikutelmat Ulmista. Nyt tosin kohti kaupungin valoja, mutta palaan asiaan hyvinkin pian!!!

Pakkaamisen kauhistus

Pakkaaminen on nyt vihdoin suoritettu ja odottelen tässä muuttofirman ihmisiä tulevaksi. Mennyt viikko on kyllä ollut aika raskas. Kaikkihan alkoi hyvin menneillä läksiäisjuhlilla viime viikon lauantaina, niistä kiitos vielä kaikille osallistuneille!! Oli niin kiva nähdä kaikkia! Noh, mutta tulihan niistä myös kaikkien aikojen kauhein kankkunen. Taitaa olla että harjoittelun puute näkyi omassa käytöksessä aika vahvasti ja huonostihan siinä sitten kävi. Eikä se tiistaina täyteen tullut 30-v auttanut asiaa. Noh, mikäänhän ei kruunaa keskiviikolle jatkuvaa kankkusta ja ikäkriisiä niin kuin kuumeinen puolivuotias! Oltiin meinaan maanantaina viimeisellä neuvolatädin käynnillä ja Urho sai mittavat rokotukset, jotka tietenkin sitten johtivat 39,8 asteen kuumeeseen tiistai-iltana. Mites se sanonta menee: Mum in need, is a mum indeed. Ei paljon nukuttu yöllä. Onneksi kumminkin tiedossa oli ettei Urho sinällään kipeä ollut, vaan kuume johtui yksinomaan rokotteista. Onneksi kuume laskikin jo keskiviikkona!

Yhdistelmä kankkunen, kipeä lapsi ja aivan hirveän kova jännitys on kuitenkin aika turmiollinen pakkausta ajatellen. Musta tuntuu että olen pyörinyt ympyrää täällä nyt viikon. Siirrellyt lasitavaraa paikasta toiseen ja miettinyt mitä otetaan mukaan, mitä jätetään, mitä tarvitaan mahdollisesti seuraavan kolmen kuukauden aikana ja mitä voi laittaa roskiin. Kauhia homma!!

Kaks viikkoo

No niin. Kaksi viikkoa muuttoon. Ja aivan valmiina ja hoidettuna on kokonainen yksi asia. Vein nimittäin kolikkopossun pankkiin ja talletin rahat Urhon tilille. Mahtavaa. Yksi asia hoidettu, ja selvästikkin se tärkein.
Muuten kaikkea on tehty vähän. Tämän voi vapaasti lukea: kämppä on edelleen kuin räjähdyksen jäljiltä ja ajattelen sen kuuluvan pakkausprosessiin..

Onneksi tänä viikonloppuna on yhdistetyt kolmekymppis- ja läksiäsibileet! Saa panikoida välillä jostain muusta kuin itse lähtöön liittyvistä asioista. Mitä sitä tarjois ja ennenkaikkea miten saadaan juotettua kaikki auki olevat pullot meidän vieraille? Teemana bileille on itseoikeutetusti Saksa, ja mun pitääkin kaivaa häämatkalta ostamani "kirdl" ja Teron nahkahousut jostain kaapista. Urhon kanssa kaverina tulleet kilot ja varsinkin ruokailuvälineet tekevät mekosta kyllä hyvinkin saksalaishenkisen.

Urho on nyt ottanut oikein kunnolla omakseen kääntymisen. Enää ei tarvitse pelätä kyljellään ollessaan että kaatuuko takaisin vai meneekö mahalleen. Poika on melko ketterä jättiläisvauvaksi! Ja yrittää kädet suorana vähän jo ylöskin. Lataisin kuvan, jos vain muistaisin mihin laitoin kameran... eli taidan jatkaa sitä "pakkausta"!

Ehkei ois kannattanu rohkaista kääntymään..

Meillä on Urhon kanssa ollut sellainen tapa, että jos sataa vettä tai äiti esim. haluaa käydä aamulla suihkussa niin Urho ei menekkään vaunuihin ensimmäisille unille vaan nukkuu ne kiltisti sängyssä. Tokihan siinä on hieman enemmän taistelua saada poika nukahtamaan sisälle kuin vaunuihin. Nyt Urho on kuitenkin oppinut aivan valloittavan uuden keinon pysytellä hereillä ja juoksuttaa äitiä. Sängyssä kääntyminen! Kun sitten ei pääsekään takaisin selälleen tai kyljelleen vaan täytyy aloittaa reunojen kolistaminen. Ja äitin täytyy tulla pelastamaan. Ja kun äiti tulee paikalle, niin se kauhia huuto ja mesoaminen vaihtuu nauruskeluksi.
Tai siis näin ainakin ensimmäinen kaksikymmentä minuuttia. Sitten alkaakin iskeä oikeasti kauhea väsy. Ja huuto. Eikä uni tule vaikka kääntyminen on unohdettu jo kauan sitten. Vain huuto.
Sanomattakin lienee selvää että puolitoista tuntia myöhemmin (kaikki temput imetyksestä sylissänukuttamiseen yritettynä) poika laitettiin ulos vaunuihin, jonne nukahti kuin unelma. Äiti tosin ei päässyt suihkuun eikä todennäköisesti kerkiä kaupungille tapaamiseensa. Noh, ehkä olisin voinut pikkasen aiemmin luovuttaa..

Luin jostakin ettei lapsia nukutettaisi ulkona muualla kuin Suomessa. Mutta kai sitä sentään suomalaisena Saksassa saa lapsen esim. parvekkeelle nukuttaa ilman että tulee sosiaaliviranoimainen. Tai siis eihän niitä vaunuja saanut ottaa sinne kämppään sisälle, eli se siitä ideasta. Hhm, voinkin tässä alkaa hiljalleen panikoimaan Urhon tulevia päiväunia, kun muuten ei olekaan mitään jännitettävää!

Kaaoksen keskellä tanner tärisee

Koska viime viikolla alkanut pakkaus on suurimmaksi osaksi jäänyt tavaran siirtelyn asteelle, on olohuoneemme tällä hetkellä entistäkin suuremmassa kaaoksessa. Tavaraa ja huonekalua on siellä sun täällä, eikä pihalla variseva neulaskuusi ja kenkien mukana sisälle kantautuvat neulaset juuri auta asiaa. Urhon leikkimatto on kuitenkin pitänyt pintansa. Se on pysynyt suht siistinä ja ollut kovassa käytössä, keskellä olohuonetta. Kääntymisen harjoittelu on ollut käynnissä nyt jo ainakin puolitoista kuukautta. Urho pääsee näppärästi kyljelleen, mutta koska ei kuitenkaan mahalleen asti, loppuu yrittäminen aika usein kyljelleen oloon. Ja kun viime viikolla hän vielä keksi miten mainiosti pääsee kylkimiirua eteenpäin (tosin niin että pää on aina keskellä mattoa), niin mikäs siinä sitten ollessa kyljellään.

Tänään tapahtui kuitenkin muutos. Vaikken ole ihan varma lasketaanko tämä mahallaan oloksi?

Pakkaamisen virallinen aloitus

Mä päätin aloittaa pakkaamisen. Lakanoista. Helppo kohde aloittaa ajattelin.
Noh, päästäkseni lakanakaappiin piti raivata tieltä muutama este. Matkalla yhdestä muovikassista löytyi varmasti viime keväinen mandariini. Jam. Ja Lauran ja Elinan joululahjat, jotka tais jäädä viime vuonna antamatta. (ne menee nyt UNWomenin myyjäisiin eli turha tytöt itkeä niiden perään). Lisäksi komeron edessä oli muutama muu muovikassi, jotka ovat vahvasti menossa jonnekkin, kunhan vain tietäisivät minne. Saksaan ne ei ainakaan ole tulossa.
Pakkauksen lopputulos oli, että kun vihdoin olin saanut kaapin oven auki ja kannettua harkinnan jälkeen kaksi lakanaa "Mukaan lähtevät tavarat" -kohtaan sohvalle heräsi Urho ja pakkaus sai unohtua ja bataatin syöminen alkaa.
Noh, olihan siinä jo tekemistä et sain kaksi lakanaa ulos kaapista ja siirrettyä sohvalle. Ja sen seurauksena siirsin kaikki sen lakanakomeron edessä olevat pussukat pitkin kämppää.
Musta tuntuu et Tero tulee todella arvostamaan tätä mun pakkausta!!

Nyt me jatketaan Urhon kanssa minareetin kutsuhuudon harjoittelua.

Kyllä se Kela on vaan niin mahtava laitos! Istuttiin Urhon kanssa puoli tuntia odottamassa Salon Kelan toimistossa, että päästiin kyselemään mitä kaikkea ja miten meidän tulee tämän muuton kanssa toimia. Saksasta olivat pyytäneet  E104 lomaketta sekä todituksia mulle maksetuista äitiysrahoista ja Urhon lapsilisistä. Näitä menin sitten pyytämään.

Odottelu meni vielä ihan hyvin. Tulin kyllä siinä pohtineeksi, että joskus olen jonkun kuullut valittavan että pitäisi Kelankin olla hieman kauemmin auki kuin vain virka-aikana jotta työtätekevätkin kerkisivät luukulle. Noh se nyt on varmasti aika turha idea. Eihän tiskillä tarvi käydä kuin niiden (eli minun) jotka eivät löydä nettisivujen kautta oikeaa tietoa. Eläkeläiset, muutama maahanmuuttaja ja kaksi maastamuuttajaa (Urho ja äiti) istuttiin sitten odottelemassa. Edellä oleva asiakas olisi halunnut Kelan korvausta taksimatkasta hautuumaalle, muttei valitettavasti sitä saanut. Meille kävi niin onnekkaasti että tarvitsi vain täyttää lomake Y 39, jotta Kela voi päättää saadaanko me E104 lomaketta. Tähän päätöksen tekoon menee noin kuukausi. Hhm, eli siis päättävät siirrymmekö Saksan sosiaaliturvanpiiriin vai pysytäänkö Kelassa. Ei se byrokratia siellä Saksassa varmaan ole yhtään sen kivempaa, joten oikeestaan ihan sama kummassa ollaan!!

Kohti byrokratian pyörteitä

Me suunnataan Urkin kanssa kohta kohti Kelan ja vakuutusyhtiöiden ihanaa byrokratia viidakkoa, mutta sitä ennen pari fiilistelykuvaa ristiäisistä.. Erityisesti tota juustokakkua.. Vaikka kyllä Urho oli kolme kiloa pienempänäkin aika syötävä!

Urho sukeltaa!!

Aikaa Saksaan lähtöön on nyt kutakuinkin tasan kuukausi. Ja jännitys kasvaa kohisten, varsinkin kun lähtöön valmistautuminen on vielä aivan lapsen kengissä. Tai siis on meillä kaksi asiaa jo hyvin lähtenyt käynteen, Urhon uiminen ja syöminen. Molempia nimittäin piti alkaa kokeilemaan ennen suurta muutosta, jotta osataan sitten ulkomailla itsestään.

Ruokailut on aloitettu hitaasti mutta varmasti soseiden kanssa. Perunaa, luumua, bataattia ja hedelmämixiä. Ja melkein kaikki menee Urkille ihan herkkuna. Ensimmäiset perunat olivat toki melkoinen shokki mutta nopeasti siitä selvittiin. Pakkohan niitä oli ruvettava kokeilemaan vielä kun ollaan Kelan kustantamassa neuvolajärjestelmässä. Saksan hommistahan ei ole vielä mitään käsitystä. Ilmeisesti siellä kuitenkin käydään pelkästään yleislääkärillä ja ammattinimike terveydenhoitaja on täysi vieras. Ja jos jotain ilmenee niin sitten lastenlääkärille. Koska meillä ei oikeasti ole vielä mitään tietoa miten Saksassa toimitaan ja missä niin ajattelin että parempi vaan syödä jo täällä niin näkee tuleeko niistä ongelmia. Kukkakaali näyttäisi olevan ongelma. Sitä ei tosin isäkään suostu syömään..

Toinen suuri saavutus on vauvauinnin aloittaminen. Ihanainen Laura-täti on pitänyt meille yksityistunteja jo kolmena sunnuntaina. Tavoitteena on tietenkin että saataisiin vanhemmille vähän varmuutta jotta voitaisiin sitten    käydä vaikka ihan keskenään uimassa, jossei jostain syystä Ulmista löydy kivaa vauvauinti ryhmää. Tai jos löytyy ja se on saksaksi niin tiedetään ees vähän mitä niissä voi ja ehkä tehdään, kunnei siis kumpikaan sitä saksaa ymmärretä, ainakaan selvinpäin. Toivottavasti löydettäisiin joku kiva uimapaikka, sillä Urho ainakin pitää uimisesta ja ainakin eilisen kokeilun perusteella myös sukeltamisesta!

Täällä siis jatketaan jännittämistä, pakkaamisen miettimistä (siis oikeesti mihin tää kaikki tavara menee??), remontoimisen ja tapetoinnin miettimistä, saksalaisten asuntojen tsiikailua (onko oikeesti paha jos asutaan paikassa nimeltä shaisse??) ja siis kaiken muun oleellisen ja erityisesti epäoleellisen tekemistä! Urho osaa onneksi ottaa lunkista, ja päätti lopettaa jopa kääntymisharjoitukset!

vauvojen pelastusliivit

Koska mieheni on luonteeltaan epäilevä Tuomas, joudun kirjoittamaan toisen päivityksen heti edellisen perään. Hän nimittäin uskoo vakaasti (kuten ehkä joskus aiemmin on käynyt) etten saa kuin yhden kirjoituksen aikaiseksi ja sitten innostus blogin pitämiseen loppuu. Noh, hänhän ei ole ennen nähnyt minua äitiyslomalla. Tämähän on hyvää viihdykettä, kun Urho leikkii matollaan. Sillä jos leikin siellä hänen kanssaan voidaan olla 100% varmoja ettei hän  vahingossakaan itse yritä tehdä mitään muuta kuin tunkea sormia suuhunsa. Jos taas istun tässä vieressä ja kirjoittelen ja vain sivusilmällä pidän hänelle seuraa, niin jo käy ihmisenlapsi kuin pieni muurahainen.

Vaikka oikeesti meidän pitäisi mennä ostoksille, nimittäin ostamaan vauvojen pelastusliivit. Tämä liittyy vahvasti monta kertaa näkemääni painajaiseen. Olenkin yrittänyt jakaa sitä mahdollisimman monen kanssa, jottei varmasti toteutuisi. Se liittyy lentämiseen ja lentokoneen tippumiseen hyytävään mereen. Olen monesti jo nähnyt unta jossa Saksaan matkaava kone syöksyy Itämereen ja me siinä mukana. Kaikki on ihan kuin Titanic elokuvasta tai Estonian kuvista (ihan kuin lentokoneissa olisi pelastuslauttoja), ja kaikilla aikuisilla on pelastusliivit, mutta ei Urholla. Ja sitten herään siihen kauheaan tunteeseen kun yritän väkisin polkea vettä ja pitää Urhoa pinnalla. AIVAN hirveää. Noh, ajattelin että otan sitten lentokoneeseen mukaan vauvojen pelastusliivit. Tai ainakin käyn ostamassa sellaiset, niin jospa painajaiset hieman hälvenesivät.

Kyllä Urhon kanssa lentäminen muutenkin hieman jännittää. Ehkä tuo painajainen kuitenkin liittyy siihen että kaikki muut vauvan kanssa lentäessä eteentulevat kriisit pystyn selvittämään ja jostainhan täytyy aina kriiseillä!

Noviisit

Meillä Lempiäisillä on edessä suuri seikkailu, kun isäntä Tero, pikku-Urho ja allekirjoittanut eli kotirouva Essi muutamme Saksanmaalle, eteläisen Baden-Wüttembergin osalvaltioon kaupunkiin nimeltä Ulm. Muuttoon on aikaa enää reilu kuukausi eli menoliput on tilattu 29.11. ja siitä se sitten alkaa; nahkahousujen käyttö, oluen massiivinen juonti ja bratwurstin loputon napostelu. Tai ainakin näin Saksaa melko vähän tuntevana henkilönä voisi ajatella. Mitä kaikkia muita kliseitä on tullut mieleen? Tero joutuu kasvattamaan viikset ja opettelemaan jodlausta, Urho ei opikkaan kävelemään vaan marssimaan ja minä olen sidottu ikuiseen kotiruovauteen. Eli näin varmoilla tiedoilla me lähdetään. Sanomattakin on varmaan selvää ettei kumpikaan meistä osaa saksaa juuri laisinkaan. Minä olen käynyt syksyn kansalaisopiston saksan alkeiskurssia. Eli osaan tervehtiä ja sanoa laskusta että Stimmt so -tasan on. Sitä laskua en tosin osaa tilata..

Muutto tuntemattomaan on siis edessä. Tai siis ei aivan tuntemattomaan, sillä olimme viime elokuussa häämatkalla eteläisessä Saksassa eli olemme molemmat oikeasti käyneet ainakin kerran aiemmin Saksassa. Lisään muutaman kuvan häämatkaltamme tähän kirjoitukseen. Kohdehan aikoinaan valikoitui halpojen lentojen ja pienpanimoiden yhteistuloksena, mikä välittyy myös kuvista.. Mutta tyytyväisiä oltiin ja ihastuttiin molemmat Saksaan ja saksalaisiin. Nyt niihin sitten pitäisi rakastua.

Muuton suhteen asiat ovat edenneet melko ripeästi, kiitos siitä Firman joka on ulkoistanut relokaatiopalvelunsa tehokkaalle saksalaiselle yhtiölle. (Tuli muuten mieleen että onkohan Salossa tuollaisia firmoja vai pitäisikö pistää pystyyn? tai meniköhän se juna Firman kannalta jo..) Eli meillä on jo buukattuna lennot, ensiasunto sekä muuttofirma. Muuttofirmasta kävi mukava setä laskemassa kuinka monta kuutiota meillä oikein on tavaraa ja he tulevat ystävällisesti tavarat myös pakkaamaan! Jihuu!!

Sen ensiasunnon perään en sitten Jihuuta laitakkaan. Tero oli ohjeistanut relokaatiofirman Utea, että meillä on muuttohetkellä 5,5 kuukautinen poika, että jos tämän voisi ottaa huomioon asuntoa katsellessa. (tarkoittaen ei mitään ylintä kerrosta hissittömässä talossa etc vauvan kanssa mukavaa ja kätevää) No asunnosta otettujen kuvien ja kuvauksen perusteella kyseessä on ullakkoasunto (tosin vain 3.kerros) ja nukkumatilat ovat melko jyrkkien metalliportaiden takana oleva parvi! Uten kommenti oli lähettäessään linkkiä asuntoon, että toivottavasti poikanne ei opi konttaamaan ennenkuin löydätte pysyvämmän asunnon. Ööö, ok. Kai sitä kaikkeen tottuu. Niin ja vuokraemäntä oli vielä vaatinut ettei vaunuja saa tuoda asuntoon, eikä pyykkiä kuivattaa sisällä.Öö kai sitä kaikkeen tottuu!!