Kiirusta pittää!

Otsikko on sarkasmia. Ei mulla oikeesti ole kiire. Mutta kun jos on viikossa kolme tapaamista, niin miten aina sattuu menemään jotain päällekkäin. Tänään jää sitten suomi-muskari taas väliin. Kun meidät on kutsuttu naapurin Dorotheen synttäreille niin suositaan sakemannia suomalaisten ohi. Hups, kuulostaapas tylsältä. Mut niin se on. Eikä me Urhon kanssa oikeestaan olla tänä syksynä keretty vielä kertaakaan sinne suomi-kerhoon. Ensi viikolla sitten. Ehkä. Toivottavasti. Sit tuleekin taas kolmen viikon tauko. Häämatka Suomeen venyy kahdesta päivästä melkein kolmeen viikkoon!

Saksalaiseen leikkikerhoon ollaan kyllä keritty. Ja siellä oli eilen paljon uusia äitejä lapsineen. Eli sekin vilkastuu! Jos vielä saisin Urhon pysymään leikkien ja laulujen ajan paikallaan niin hyvin menisi.

Et sellasta tänne. Suositaan saksalaista ja potkitaan suomalaista. Näin. Ja Terolla huomenna viimeinen työpäivä. Eilen tuli irtisanomislappu postissa. On niillä sentään huomenna saitin hautajaiset. Marraskuun eka alkaa sitten uudessa paikassa työt.

Sairastuvalta taas terve

Sairastaminen on vaan niin tylsää ja tyhmää. Urho sai viikko sitten maanantaina kaksi rokotetta, siis perinteisen tuhkarokko-sikotauti-vihurirokkorokotteen lisäksi myös vesirokkorokotteen. Lääkärin mukaan 7-10 päivän perästä voi alkaa tulemaan oireita, kuumetta ja näppylää. Ja niitähän meillä nyt on. Ja syysflunssa, joka on iskenyt myös äitiin. Eli siis äiti ja poika sisätiloissa, tai ainakin melkein. Tänään kun Urho oli jo hieman parempi niin tehtiin pieni kärrylenkki.

Mut ei tämä kauaa kestä, ja helppo jotenkin olla kun tietää Urhon kuumeen syyn. Mielenkiintoista oli kyllä se vesirokkorokotteenkin saaminen. Eli se on osa saksalaista rokoteohjelmaa, ja me saatiin valita otetaanko se vai ei. Aikaa harkintaan 2 sekunttia. "Ei kai siitä haittaakaan ole" oli loppu tulema ja pojalle piikkiä reiteen. Oli muuten niin mahtava lääkäri-sedän taktiikka piikin laitossa, ettei Urho edes huomannut koko toimenpidettä. Viimeksi Kuusjoen neuvolassa Urhohan huusi kuin hyeena, mut nyt oli Isin sylissä kuin Naantalin aurinko koko toimenpiteen ajan. En sit tiä oliko syli parempi (viimeksi äidin sylissä), vai se että nyt laitettin takareiteeen kun Kuusjoella etupuolelle. Parempi kuitenkin näin!

Syksy jo.

Heippati hei hengissä ollaan!! On vaan niiiiin kovasti lomailtu ettei ole ehtinyt kirjoitella. Heinäkuun jälkeen on kyllä tapahtunut vaikka ja mitä. Ollaan lomailtu uudestaan Suomessa ja siellä ollessamme osallistuin romanttisiin häihin ja tirskuviin polttareihin. Ja söin tietysti taas niin paljon suomi-herkkuja että napit vaan lenteli housuista! Ihanaa! Suomen lisäksi ollaan lomailtu alpeilla, useampaan otteeseenkin. NIin Itävallassa, Italiassa kuin vähän Sveitsissäkin. Lepposaa meininkiä siis! Mut nyt on paluu arkeen! Vaikkakin lähden ihanaisen serkkuni kanssa ensi viikonlopuksi Ranskan Strassburgiin. Tosin ilman perhettä. Ekaa kertaa KOKO viikonloppu ilman Urhoa. Eli siis ekaa kertaa Terolle KOKO viikonloppu Urhon kanssa kaksin. Ups! Noh, sit alkaa arki. Eikun sitten lähetään taas häämatkalle Suomeen. OHo, elämä onkin yhtä juhlaa!!

Urho on kasvanut kesällä ihan hirmuisesti. Ja juttelee jo kovin! Tai siis ainut mitä ymmärtää on hauva, heppa, käsi ja jalka. Ja edelleen se kestosuosikki kakka. Mut siitä se lähtee, puhetta ja selitystä ainakin tulee. Poika on myös keksinyt, että on hauskaa hieman härnätä äitiä, varsinkin sellaisissa paikoissa jossa se äidistä on äärestä mukavaa. Eli yleensä hän lähtee karkuun jossain leikkipuiston korkealla, tai sohvan yli tai jossain muualla missä kaatuessa aivovamma ei ole kaukana. Nice. Eilen oli onneksi isä mukana leikkipuistossa, muuten ois varmaan poika jäänyt liukumäen yläpäähän. Ja olis siellä vieläkin. Siis hän ei todellakaan ollut tulossa liukumäkeä alas, vaan toista kautta ja pää edellä. Eli siis mä roikuin jalassa ettei lähtis karkuu. Hhm. Eikö tähän ikään kuuluisi sellainen jatkuva äidin huomion haku ja kiinni lahkeessa roikkuminen? Noh, tekeehän Urho sitäkin, isälleen. Isin poika, minkäs teet!

Muuten menee melko leppoisasti. Terolla on nyt ollut joka viikko yksi "kotitoimistopäivä", mikä on mukavaa. Irtisanomislappu pitäisi tulla käteen 24. päivä eli viikon päästä ja uusi työ alkaa 1.11. Jännää!!

Ja syksyn tullen mäkin kirjoittelen useammin!

Halloota!

Loma osa 1: Done.

Mitä tuli tehtyä? Vaikka ja mitä. Kiirusta pukkas ja anteeksi pyydetään kaikilta ketä ei keretty näkemään, elokuussa sitten uudestaa.

Lyhykäisyydessään siis:

- Juhannus 10pistettä. Ihania ystäviä ja ihanat ruuat, juomat, sauna, uinti, jalkapallo ja suomi tietovisa.
- Urhon synttärit 10 pistettä. Nam ja Jam ja erityismaininta alle 2 viikoisen ensi esiintymiselle.
- Herra Hakkaraisen talo 10 pistettä. Mahti paikka Sastamalassa. Siis junioreille. Ja ehkä Juholle.
- Urhon mansikka-yliannostus. -10 pistettä. Siis jos se 40 asteen kuume johtui niistä mansikoista. Onneksi kesti vain pari päivää.
- Triatlon. 10 pistettä Essille ja Tiinalle hienosta suorituksesta!! Mutta kyllä jännittikin.. Reilu 8 minuuttia uinti, 55 minuuttia pyöräily ja 33 juoksi. Yhteensä 1tunti 37min. Vaikeinta oli ylivoimaisesti uinnin jälkeen pyöräily/juoksuhousujen kiskominen uimapuvun päälle. Siihen meni noin 10minuuttia. Ens vuonna uusiksi!
- Mökkeily. 10 pistettä! Taivassalon helmi. Jo nimi kertoo kaiken. Helmee!! Ja Urhon ihana pieni ystävä Jenna. Ja tietysti ekat uinnit meressä, paljuilut ja veneilyt. Ihanaa!! Ja ilmatkin suosivat.
- Mökkeily osa 2. Houtsar 10 pistettä. Vaikka tekisi mieli antaa miinus pisteitä verenhimoisista isännistä.
- Kesäinen Turku 10 pistettä. Aah.
- Hääjuhla Teijolla 10 pistettä. Maalaisromanttiset häät ruukki ympäristössä.

Mummin/mammapalvelut!!, Esakallion tanssit ja Someron yöelämä (ei ehkä ihan 10 pistettä..), Alet, Vaakahuone, veneilyt, saunat, uinnit, ja tietenkin ystävät, sukulaiset ja tuttavat.

Loma oli ihana, mut ei se arkikaan täällä vielä kovin kamalaa ole ollut. Lämmintä, joskin hieman ukkosen jyrinää joka päivä. Ihana oli nähdä sakemanni tuttujakin!

Ja lomahan jatkuu huomenna, kun ensimmäiset mp-lomailijat saapuu ja sitten maanantaina nokka kohti alppeja!!

Urho 1-v ja hyökkäävät haukat.

Nyt kun on hiljalleen päästy yli torstaisesta shokkiuutisesta ja aurinkokin paistaa, niin ollaan vietetty viikonloppua Urhon 1-v synttäreitä juhlien. Eilen oli kakkukahvit, paikalla alakerran vuokraisäntä perhe tyttärentyttärensä kanssa, ja paikalle sattumalta osunut Dorothee Tobias poikansa kanssa. Hauskaa oli ja Urho sai syödäkseen isin tekemää kakkua. Jam!

Mä en voi uskoa et Urho on jo 1-vuotias. Kauheeta.

No sen lisäksi että Urho täytti vuoden ja Terolta loppuu duuni, niin mun viikkoon on mahtunut hyökkäilevä haukka. Sekin on aivan kamalaa. Oon kaksi kertaa nyt joutunut sen kohteeksi. Kauhistus, vaikka ekasta kerrasta otin jo opikseni ja vaihdoin reittiä, niin sama lintu tuli tänään vähän kauempaa kiertäneellä lenkilläkin päisin. Mikään ei ole niin hirveää kuin nähdä haukan lähestyvän tappajankiilto silmissä. Ja siipienvälikin sillä yksilöllä on ainakin 5 metriä. Nyt vaihdan lenkkiä lopullisesti. Vaikka tulee siinä intervalli tehtyä aika helposti, kun juoksee täysillä lintua karkuun.

Semmosta. Ei men hyvin, ei.

Tänään meidät on kutsuttu saksalaisiin grillijuhliin tohon naapurille. Tero kiroilee juurikin keittiössä, kun lupasin, että hän tekee sinne pastasalaatin tai siis saksaksi nudelsalaatin! Hih!

Voihan paska!

Kohta blogi vaihtaa nimeä. Sen verran tiukkaa uutista tuli Nokialta, eli kaikki sen toiminta loppuu Ulmissa.
Voihan nakkimakkarakakkara. Sen verran avaudun et pitikö sen just tapahtua nyt kun ollaan saatu kaikki hommat kuntoon ja alettu viihtyä?? Löydetty kavereita ja alettu oppia edes vähän saksaa.
EPÄREILUA!!

Eli meillä on nyt kaikki ovet auki (paitsi siis tietenkin se takana oleva Nokian ovi, joka sulkeutui).

Sellasta ryventää täällä. Olihan tämä uutinen odotettavissa, mut ois voinut edes pari kuukautta tai puoli vuotta pidempään voinut kestää. Ois päästy enemmän mukaan saksalaiseen toimintaa ja opittu kieltä. Ois työnhakukin mukavempaa.

Sellasta. Mihis nyt??

Puhuttava on.

Niinkuin olen joillekin ainakin kertonut, olen vakaasti päättänyt oppia saksaa mahdollisimman helpolla. Siis etten oikeasti opiskelisi ollenkaan, vaan kieli vaan syöksyisi jostain päähäni ja siinä se olisi. Yhtä vahvana kuin englanti, tai jopa suomi. Kyllä, kohta näin varmaan käy. Nyt jo katon sujuvasti romanttista hömppää saksaksi ja laulan ainakin yhden lastenlaulun. Eli ihan kohta!

Sitä odotellessa on kuitenkin tunnustettava, ettei kaikki aina mene ihan kukin strömssössä. Ja eilen ei oikeen mennyt saksan kieli putkeen. Mutta puhun sitä silti, väkisinkin. Ja kaikille. Tänäänkin lenkillä vaan sönkötin ja hyvin meni. Ainakin omasta mielestä, heh!

Mut siis eiliseen. Oltiin ravintolassa, kivassa ulkoilmaravintolassa Baijerin puolella nimeltä Barfüsser. No, kun siinä tarjoilijan kanssa juomia tilailtiin, niin ajattelin samalla kysyä Urholle lastenistuinta. Hienosti saksaksi siis sönkötin ja kindersitziä pyysin. Tarjoilija tosin luuli minun kysyvän kinderlistaa eli lasten ruokalistaa. Lisää sönkötystä, sekä saksaksi ja englanniksi. Luulin sanoneeni ettei ruokaa vaan istuin. Noh, mikä mahti olla tulos? Urhon ensimmäinen ravintola-annos!! Tarjoilija toi lautasellisen paikallista erikoisuutta Spätsleä, ja mainitsi että koska lapsi on niin pieni niin hintaa ruuasta ei mene. Noh mikäs siinä. Poika pisti syöden. Ois mulla siitä hieno kuvakin, mutta se on väärin päin enkä saa sitä käännettyä. Iso lautanen, pieni poikanen.

Lastenistuinta ei tietenkään ravintolassa tullut. Mut ei se haitannut, hauskaa oli kuitenkin.

Enkä mä lannistu kielen kanssa. Puhuttava sitä on, että oppii. Tai ehkä sen verran lannistun, että syksyllä meen oikeesti johonkin kielikouluun.

Ps. Tänään muuten alkaa jalkapallon EM-kisat, jos ette tienneet. Täällä on joka paikassa niin paljon saksahomppää et huh huh. Ainakaan enää ei voida syyttää saksalaisia isänmaatunnottomuudesta kuten joskus aiemmin ehkä. Ja naapurin Dorothee toi Urholle lainaksi omalle pojalleen pieneksi jääneen Saksan pelipaitaa muistuttavan bodyn, jota Urho voi sitten pitää kun katsotaan matseja. Mahtia! Hän on myös hoitanut meille anoppinsa kautta paikallisen maanviljelijän kanojen munia, saadan tästä eteenpäin joka viikko 10 munaa. JEE! Niin ja oli soittanut vielä paikallisiin lasten kirpputoreihin ja ettinyt meille lastenistuinta pyörään. Ja löytänyt 15 eurolla.

Tosi kivaa on kun joku haluaa auttaa tällästä saamatonta mamu-äitiä!!

Palveluton Temmenhausen

Mutustellessani leipomokärrystä noin 15m päästä etuovestamme ostamaani keskiviikkoleivosta, aloin pohtimaan kuinka hyvät palvelut Saksassa tuntuu olevan. Nimittäin paikalliset ovat surkutelleet minulle, joka olin ilman autoa, kuinka kurjaa on, kun täällä Temmenhausenissa ei ole mitään palveluita, kauppaa tai mitään. Kuinka vaikeaa mahtaa autottomana olla. Useampi näistä surkuttelijoista myös tarjoutui käyttämään meitä Urhon kanssa kylillä kaupassa.
Minusta täällä taas on asiat aika hyvin. Tietenkin tämä on subjetiivinen yhden ihmisen näkemys joka keskittyy vain itse käyttämiini palveluihin, mutta kuitenkin.

Ensinnäkin siihen leipomokärryyn. Se käy kaksi kertaa viikossa, keskiviikkoisin ja lauantaisin. Pysähtyy aivan oven vieressä, tööttää tullessaan joten sitä ei tarvitse kärkkyä kadulla, ja on aika halpa. Äsken ostin ison Ciabattan, kaksi isoa brezeliä ja haluaisin kirjoittaa että pienen pienen keskiviikkoleivoksen, mutta valitettavasti se tais olla aika iso ja niiiiin herkullinen. Kaikki yhteensä 3,95. Siis kotiin tuotuna. Not bad.

Leipomokärryn lisäksi kylällä käy lihaliikkeen auto kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja perjantaisin. Sitä en ole vielä uskaltanut käyttää, kuten en muitakaan lihaliikkeitä joita on kaupungilla useita kymmeniä. Pitäisi uskaltaa. Mutku mutku.

Nämä kärryt käyvät täällä Temmenhausenissa siis siksi kun täällä ei ole palveluita. Tätä surkuteltiin meille myös asuntonäytössä ja oltiin kovasti tyytyväisiä kun meillä oli auto jolla huristella. Lähin kauppa on kuitenkin kolmen kilometrin päässä.
Mutta kun se on naapurikylässä niin sitä ei voida laskea Temmenhausenin palveluihin. Itseasiassa kaikissa kolmessa lähikylässä on jokinlainen butiikki, kahvila tai leipomo. Ja ne kylät siis sijaitsevat 2,4-4km säteellä Temmenhausenista.

Dornstadin keskustassa onkin sitten jos jonkin moista kauppaa, mutta sehän on siis sen 8km päässä. Ja sinne menee bussi vain kerran tunnissa, ja päälystetty pyörätie. Bussipysäkkejä on tässä meidän kylässäkin kolme, eli noin 200m päässä toisistaan ja max 500m päässä mistä tahansa talosta. Kaikki bussit mitä itse olen käyttänyt ovat olleet matalia malleja, joihin pääsee helposti niin lastenvaunuilla, rollaattorilla kuin pyörätuolillakin.

Lisäksi tästä meidän kylältä löytyy Hotelli, jossa ravintola. Pub, jossa tarjoillaan ruokaa. Ja ainakin yksi jalkahoitola. Uskoakseni monet ostavat myös esim kananmunansa paikallisilta kanankasvattajilta, joita meidänkin tienpätkällä on yksi. Mitäs muuta täällä palveluttomassa Temmenhausenissa mahtaakaan olla?

Vauvasta taaperoksi

Apua, mun vauva muuttuu kauhiaa vauhtia taaperoksi. Kamalaa! Varsinkin kun mä en vielä puoli vuotta sitten edes tiennyt, että suomen kielessä on sana taapero. Tai mitä ihmettä se tarkoittaa.

Mistä tämän Urhon kasvu vauhdin sitten huomaa? Noh.

Ensinnäkin tänään hän söi ensimmäisen kalapuikkonsa. Laiskan äidin päivä siis, mutta paremmin meni alas kuin parsakaali.

Liekö ollut einespuikossa esiintyneet kasvuhormoonit, mutta vain muutamia tunteja tämän mahti suorituksen jälkeen poika kiipesi ensi kertaa tuolille. Siis aikuisten nojatuolille. Sinne vaan kiipesi. Tuolille oli  jätetty jokin ihana roska, joka oli pakko saada suuhun. Joten ei auttanut muu. Kiipeämään oli opittava.

Kolmantena seikkana on tämä innostus potalla käyntiin. Se on karannut ihan käsistä. Tai siis käsiin, koska ihan vielä Urho ei tajua, että siitä pippelistä voi myös irroittaa, kun on ilman vaippaa. Ei se silti tipu pois.

Ja vuosipäiväkin lähestyy. Ekaa kertaa. Urho 1-v. Hui!

Urhon 18-v synttärit.

Mä oon niin kauhea äiti. Oikeesti. Mut mun on pakko hehkuttaa tätä. Me saatiin nimittäin eilen niin mahtavaa materiaalia videolle, kun Urho kakkas ekan kerran pottaan. Ja siis hehkutan nimenomaan sitä videota, vaikka kakan osuminen kerrankin maton sijasta pottaan on sekin hieno juttu.

Mut siis ihan oikeesti, me kuvattiin se! Heheh! Pikkasen vinksahtanutta porukkaa, tiedetään. Ja nyt mä vielä kehtaan sen julkisesti myöntää!

Oltiin ensin koko päivä Stuttgartin eläintarhassa 100 000 muun ihmisen kanssa, ja Tero oli ihan poikki kun tultiin takasin. Aurinkoa melkein 30astetta, kauhia määrä lapsia plus ajamiset. Joten hän hipsasikin heti nukkumaan kun kotiuduttiin kuudelta, -siis pesi hampaat ja kaikkea. No sit kun me Urhon kanssa alettiin ähkimään vessassa (siis vain Urho pytyllä, minä tsempaten vieressä)puoli tuntia myöhemmin, niin Terokin teki tämän kuultuaan nousemuksen ja tuli tsemppaamaan viereen. Ja otti sattumalta koko päivän mukana roikkuneen kameran mukaan. Ja kuinka ollakkaan tuli kakka, pottaan! Ja siitä tuli video! Ja vielä just sellanen video mitä näytetään Urhon 18-v synttäreillä, tai jossain muussa yhtä hyvässä tilanteessa. Harmi etten osaa sitä tähän liittää, se on meinaan mainio.

Lyhykäisyydessään siinä ensin ponnistetaan ja ähkitään (poika ja äiti) ja sitten kun tulos on selvillä, Urho ensin flirttailee selvästi kameralle (nostelee kulmiaan ja hymyilee) ja sitten taputtaa itselleen!! Niin mahti pätkä. Ja niin just sellanen mitä vanhemmat näyttävät täysikäistyneen synttäreillä ja toista nolottaa. Mut se on vaan niin hyvä. Ja Urho siinä niin söpö.

Okei, mul on vähän tylsää. Mut tulipahan tämäkin kerrottua. Vois ehkä keskittyä niihin 1-v synttäreihin, jotka on kuukauden päästä, eikä siihen miten nolaan lapseni 18-vuoden päästä. Anteeksi, 17-vuoden ja kolmen viikon. Heh!

Päivä kuvina

Päivän kolme mielenkiintoisinta tapahtumaa kuvina.

Meille hankittiin noin kaksi viikkoa sitten monen vuoden miettimisen jälkeen 42 tuuman telkkari ja siihen sateliittipaketti, jossa aika monta kanavaa.. Mitä tekee ukko? Telkkaria kohta kääntyneenä katsoo kuitenkin mielummin kännykän ruudusta Matti ja Teppo dokumenttia Ylen areenasta. Mahtia!

Ystävänsä Jennan innoittamana myös Urhon pottailu edistyy. Tai ainakin se naurattaa kun äiti tai isi ähisee siinä vieressä. Ja sit voikin kakata matolle. Huomatkaa tyylikkäät lenkkivaatteet roikkumassa taustalla.

Phingsten ruusu naapurilta. Saksassa helluntai taitaa olla kova juhla. Muksuilla alko kouluista ja päiväkodeista kahden viikon helluntailoma ja duunareilla on maanantai vapaata. Naapuri toi meille helluntairuusun eli Phingsrosen. 

Tälläistä siis täällä!

Lomittaja

Terveiset Tanskasta! Vietettiin viime viikonloppu äitin ja Marketta-tädin kanssa Tanskassa, tai ainakin autossa matkalla Tanskaa, Tanskassa ja Tanskasta. Äiti ja Maakettu nimittäin lensivät Stuttgartiin, josta nappasimme heidät kyytiin ja ajettiin siitä Bremeniin. Siellä yötä (mahtavan aamiaisen hotellissa), kaupunki haltuun noin kahdessa tunnissa, ja sitten kohti Tanskaa ja minun pikkuserkkuja, äitin ja Marketan serkkua. Kierreltiin etelä-Tanskaa puoltoista päivää ja sunnuntaina ajettiin sitte yhtä kyytiä kotia. Yhteensä reissussa ajettiin varmaan reilu 2000 kilometriä. Melkoisin rautaperseitä! Tuli nähtyä paaaaljon Saksan moottoritietä.
Kerettiin sitten vielä maanantaina tutkimaan Ulmin nähtävyydet ja kaupat! Oli ihanaa kun oli kyläilijöitä! Seuraavia odotellaan tulevaksi ensi viikonloppuna, hekin Tanskasta (tosin ei sukulaisia) Jee! Ja sitten siitä viikon päästä suomalaisia Suomen Perttelistä, Jee!

Tiistaina kun äiti ja maakettu oli saatu hyvin lentokentälle ja koneeseen, Urho ja minä plus ystävämme Mari ja Riia (7kk) teimme vielä pienen autoretken läheiseen outlet cityyn. Paljon kauppoja, jossa myydään merkkitavaraa hieman halvemmalla. Hhm, melkoista ostomaniaa. Varsinkin kun löysin 2.laatua pilkkahintaan. Nyt sitten vaan laihikselle että mahdun näihin kaikkiin "mä otan hei tän, kaksi kokoa liian pienen, kun tää on näin halpa" -vaatteisiin. Heh! Mut kiva reissu oli ja kiva paikka. Harmi että Mari ja Riian lähtevät ensi viikolla jo kokonaan pois.

Että sellasta. Teron mopo on aiheuttanut mun elämään mahtavan mahdollisuuden autoilun myötä. Päästään Urhon kanssa menemään, jihuu! Tosin mun pitäis ehkä vähän vielä olla varovaisempi, on meinaan aika paljon tullut vaan istuttua kyydissä eikä itse ajettua. Eilen meinaan meinas käydä kylmät. Me ajeltiin Urhon kanssa suomi-koulun leikkikerhoon ja koska satoi (kesäsade, eli +26 ja sade) niin ajattelin vielä auton parkkihallin, jonka tiesin siellä olevan. No kun kaarsin siihen mutkaiseen ramppiin, niin ovi olikin kiinni. Apua! Miten sellasesta muka peruutetaan pois?? Sieltä sisältä tuli yksi rouva ja meinasin hänen päälleen ajaa, kun siinä paniikissa peruuttelin ja siinä oli siis mutka ja ylämäki. Noh, hän tuli onneksi koputtamaan mun ikkunaan ja kertoi että pitää vaan erästä nappia painaa niin pääsee sisälle. Huh, mikä helpotus! Säilyi autokin ehjänä, koska jos oikeesti olisin joutunut vielä pitkään sieltä peruuttamaan, niin jälki olisi ollut karmivaa katseltavaa.

Blogimania

Meillä on Urhon kanssa hyvin syvälle piirtyneet rutiinit, joita vain tälläiset turhat sadepäivät koettelevat. Eli herätään, syödään puuro, leikitään, otetaan aamu-unet parvekkeella, syödään, leikitään, mennään lenkille ja sit isi tuleekin jo kotiin.
Aamuiset päikkärit on siirretty parvekkeelle teknisistä syistä, eli jotta kerkeisin Urhon nukkuessa kokkailemaan, siivoilemaan ja opiskelemaan saksaa. (Aiemmin käveltiin nämäkin torkut)
Vaan kuinkas on käynyt? Kämppä on kuin tornadon kokenut, Urholainen saa vielä suht hyvät sapuskat, mutta minä syön sitä mitä kaapissa sattuu olemaan (esim. tänään Urholle paistamaani kanaa eli siis ilman mausteita, raejuustoa ja tervaleijonia) ja saksa ei ole edennyt lainkaan.
Ja syy tähän kaaokseen? Ihanainen blogimaailma. Olen jäänyt koukkuun useampaan blogiin. Tai ainakin suu auki ihmettelemään, että mistä ihmeestä nyt tuulee ja olenko ihan pudonnut yhteiskunnan kärryiltä..
Tässä nimittäin muutama huomioni suomalaisesta blogimaailmasta.
1. kirjoittaja eli blogisti on hyvin usein nainen, aiheenaan joko sisustaminen, laihduttaminen, ruuanlaitto tai vaatteet.
2. Valkoisella sisustaminen on todella in. Oikeesti on vaikka kuinka paljon blogeja joissa keskitytään vain ja ainoastaa valkoisella sisustamiseen.
3. Suomessa on oikeasti vaikka kuinka paljon ihmisiä jotka vaan pläräilee vaatesaittien nettikatalogeja ja julkaisee niistä suosikkejaan. Ja saa siitä korvausta. Ja ne tekee siitä siis useamman postauksen päivässä.
4. Jengilla on joka päivä uusi "päivän asu" josta julkaistaan kuva.
5. Melko harva bloggaa ja vielä harvempi blogikommentoi omalla nimellään tai kasvoillaan.

Oikeesti. Mähän tietty käyn kattomassa vaan suosituimpia blogeja eli ne mitkä ovat suosituimpien listoilla. Ja tietysti nautin siitä että saan niitä pällistellä ja kauhistella. Silti, luulis että siihenkin joukkoon mahtuis ees jokunen esim yhteiskuntaa tai yleisimmin maailmanmenoa käsittelevä blogi. Mut ehkä ne on jossai muissa listoissa. Tai muilla kielillä. Täytynee vielä etsiä.
Tai sit tää on kaikki sitä googlen täsmämarkkinointia. Eli valkoinen sisustus ois mullekin nyt hyvä. Ou nou.

Ensimmäinen äitienpäivä

Takana ensimmäinen äitienpäivä äitinä. Ihanaiset Urho ja Tero järjestivät varsin spektaakkelimaisen aamiaisen lahjoineen ja kuohuviineineen. Äiti sai lökötellä sängyllä ja kuunnella kun isä ja poika rakensivat aamiaista. Mansikoita koko aamun maistellu Urho toi lopulta äitille aamiasen vuoteeseen, joskin teknisistä syistä se lopulta nautittiin ruokapöydän äärellä. Tarjolla oli ainakin kuohuviiniä, maitolatte, omenamehua, lämpimiä mozzarella-leipiä itsetehdyllä pestolla, maukas sämpylä, croissantti mansikkahillolla, serranoa melonilla ja mansikoita. Unohtuikohan jokin? Kuvakin olisi, mutta jossain kameran kätköissä.
Aamiaisen kruunasi lahjana saamani ihana sydänriipus, jonka pojat olivat käyneet ostamassa.

Mahtava kakku, huono kuva!

Mahtavan aamiaisen jälkeen ei sitten tarvinnutkaan muuta kuin odotella iltapäiväkahvia ja Teron luomaa mahtavaa kakkua. Lounaan pystyi hyvin skippaamaan. Kermainen mansikkakakku, jota mestari oli hieman tuunannut muroilla ja tuorajuustolla. Nam! Ja annoin muuten äitiepäivän kunniaksi Urhonkin ihan pikkasen maistaa. Seuraavaksi poika saakin kakkua sitten vasta 1-vuotis juhlissaan, jotta pysyis ees joku roti..

Tekis niin mieli lisätä tähän joku superhieno kuva musta ja Urhosta eiliseltä, mut huonolta näyttää. Mä meinaan en saa niitä kameralta ulos. Vihaan tietotekniikkaa.

Kuten näkyy, minä ja tietokone emme todellakaan tule juuri nyt toimeen. Olkoon siis vinossa tämä viimeinen kuva, jossa poseeravat maailman paras poika ja maailman paras ukko.

Kesää kohti

Nyt on niin kesäiset fiilikset! Aurinko paistaa ja linnut laulaa. Saa vetää koko päivän shortseissa ja Urhoa ei tarvii pakata kuin eskimo ulos mentäessä. Luonto, eli siis pellot ja metsät, on kuin Suomen heinäkuussa eli Rapsi kukkii keltaisenaan ja metsät vihreinä. Ihanaa!

Ihanaa on myös fiilistellä tulevaa kesää. Ollaan tulossa juhannusta edeltävänä torstaina yöllä Suomeen. Ja sit on tehty varaus heti perjantaiksi kaikkien aikojen legendaarisempaan juhannuksen vietto paikkaan eli Annan isän mökille Lietoon. (tai siis Terolle legendaarisin olisi varmaan Raumanmeren juhannus, mut siis mulle!) Mahtavaa! Urho pääsee kokemaan ensimmäisen kunnon juhannuksensa. Viime vuonna hän oli viikon vanha, joten sitä ei lasketa. Plus et ei oltu Liedossa. Osaiskohan hän jo syödä pekoni-juusto-sieniä ja pelata marathon-ottelun Suomi-tietopeliä? Jää nähtäväksi. Niin kivaa, kun siellä on niiiiiiinn kivat ihmisetkin (ainakin toivottavasti Anna ja Elina kumppaneineen). Nyt mä vaan fiilistelen saunaan-uimaan-saunaan-uimaan.

Kesälomalla on muutenkin odotettavissa vaikka ja mitä. Jos ehtis tutustua kummitytön pikkusisarukseen (olettaen että hän suvaitsee puskea itsensä maailmaan ennenkuin meidän paluulennot ovat 9.7..), urheilla minitriatlonin ihanan Tiinan kanssa, mökkeillä, juhlia häitä, syödä makkaraa ja muutenkin grillailla, uida järvessä ja ulkoaltaassa, saunoa, etc, etc. Pikkasen kesäfiilikset ois joh!!

Mut ennen kesää on vielä vaikka ja mitä. Äiti ja täti tulee ensi viikolla ja menemme kaikki yhdessä sukulaisiin Tanskaan (Touranin ensimmäinen kunnon tulikoe, kestääkö auto (ja matkalaisten hermo) piinavat kilometrit Tanskaan ja takaisin), ystäviä toivottavasti on tulossa kesäkuun alussa ja sit mun pitää juhlistaa ensin ensimmäistä äitienpäivää ja sitten Urhon 1-v päivää..

Äitienpäivästä tuli mieleen että täällä on joku aivan älytön isisen ja miesten päivä helatorstaina. Mä luulin ensin et se on joku vitsi. Pilata toukokuun muut juhlat sillä. Ideana on että miehet menevät keskenään joko kaljakorin kanssa puistoon tai biergardeniin. Siis mitä??? Ja siis tätä Vatertagia mainostetaan joka paikassa ja jopa Teron saksankurssilla oli ollut asiasta maininta. Yleinen juhlapäivä. HHm, onneksi me ollaan silloin matkalla Tanskaan. Ihme yritys torpata äitienpäivä.



Ps. Saksan byrokratia yllätti ja mulle myönnettiin saksalaista äitiysrahaa kolmelle kuukaudelle. wow, ja hakuprosessi kesti oikeesti vaan jokun kuukauden. Urhon lapsilisät on tosin vielä byrokratian pyörteissä. Ystäväni Eeva, jolla on samanlainen elämäntilanne kuin minulla, mutta Berliinissa, laittoi juuri faceen että heidän prosessinsa lapsilisän kanssa oli kestänyt 5kk. Sitä siis odotellaan.

Pps. Lenkit ovat jatkuneet suopeissa merkeissä. Tosin eilinen eka pyöräily-juoksu yhdistelmä meinasi käydä kunnolla kunnon päälle. Onkohan ihan järkevää näin ylipainoisen näin liikku? Noh, mä otin tähän mukaan nyt herkuttoman toukokuun, katotaan miten se menee. Ja sakemanninen sauvakävely oli lyhyt, mutta ytimekäs. Kauhia vauhti kun ukko oli antanut toiselle sauvojalle 30 minuuttia aikaa olla pois. huh.  

Wappu III

o-ou, taisin unohtaa mainita sen wapun suurimman saavutuksen.. Urho oppi kävelemään!! Tai siis todistettavasti käveli jo muutamia askelia wappuna ja nyt on touhu lähtenyt oikeen kunnolla lapasesta. Mahti juttu!! Jos oisin oikeen nokkela niin ottaisin vähän parempaa videota kävelystä ja laitaisin tänne. (nykyisillä videoilla Urho katsoo kuvaajaa jonkun vartin seisoen ja sitten pyllähtää istumaan, tai vaihtoehtosesti kävelee tukien ensin vartin ja sitten kaksi askelta ilman tukea.. eli niiden perusteella en vielä sanoisi että poika kävelee!) Niin näkisitte kaikki!!
(siis tällä ylpistelyllä yritän peittää sitä huonoäiti -fiilistä joka tuli, kun latasin tänne kaiken maailman juopottelukuvia, mutta unohdin tämän kävely-asian kokonaan...)

Mulla onkin tänään sauvakävelytreffit sakemannin kanssa -ja ilman lapsia. Wow, mä en tiedä osaanko enää sosiaalista kanssakäymistä ilman lasta, ainakaan melko vieraiden ihmisten kanssa. Jännää!!

Ps. Ja treeni minitriatloniin jatkuu. Eilen ekaa kertaa fillarilla yli 20km. On se vaan rankkaa.. Ainakin kun oli kävellyt ensin 12km. JOs joku ilta oikeen innostuis ensin pyöräilemään ja sitten juoksemaan. Jess!

Wappu II

Koska olen aivan käsi kuvien ja tekstin yhdistämisessä niin laitan toisen postauksen perään ja siihen muutaman lisä kuvan... Ensinnä tietenkin tärkeät terassiposeeraukset. Tero löysi shoppailun tuoman angstin aikana paikallisen panimon terassin jossa pysähdyttiin keväiselle terassilounaalle..

Kaverikuva!

Kaverikuva osa II.

Meidän naapuritalon katolle oli yksi päivä ilmestynyt tälläinen. Valitettavasti vaan ei ruvennut tekemään siihen pesään. Oli meinaan suoraan Urhon ikkunasta seuraavassa talossa. Olisi ollut mukavaa seurata sen elämää..

Ei tullut nytkään kuvaa meidän hienosta uudesta autosta. Se on kyllä niin bueno, uskalsin jopa lähteä Muncheniin ja takasin motaria. Ekaa kertaa!! Ja takasin päin vielä kaksin Urhon kanssa. Auton lisäksi telkkari on uusittu, 18 tuumasta 42 tuumaan. UUh! Nyt kelpaa kattella jääkiekkoa (ja mun The Voice of UK:ta...) Loppuun vielä Urhosta herkullinen kuva!

Mitäköhän pahojaan mahtaa miettiä!

Mut nyt alakerran vuokraisännän synttärikahveelle. Tilattiin saksankielinen Sinuhe lahjaksi, saa nähdä mitä pitää...

Ps. Koska mä uskon siihen että jos jotain julkisesti julistaa siitä tulee helpommin totta, niin ilmoitan nyt, että tavoite on asettu Vantaan minitriatloniin 1.7. Tiinan innoittamana! Saa nähä miten käy. Olen tosin käynyt nyt jo KAKSI kertaa (elämäni ensimmäiset kaksi) pyörälenkillä. Siis lenkillä, pelkällä lenkillä. En mennyt jätskille tai kauppaan, vaan vain ympäri. Ihmeellistä!

Wappua ja kevättä!

Kevät näyttää nyt kaikki parhaat puolensa! Kaikkea kivaa ja uutta ja mukavaa!!
Voikohan kevättä kiittää myös ihanien ystävien vierailusta, joka piristi niin mukavasti. Wappu meni siis kahden vauvan ja neljän aikuisen voimin, tosin melko rauhallisesti. Aurinko paistoi koko vierailun ajan, joten eräs iloinen ja pirteä aikuisvierailija lähti kohti Suomen kevättä auringon aiheuttama rakkula nenässä ja talvitakki Temmenhauseniin unohtuneena. Ups, mutta oli niin kivaa!

Vappuillallinen nautittiin kauniissa kevään illassa meitin parvekkeella.

Pakkohan sitä lakkia oli Urhonkin päähän kokeilla..

Wappuilun lomassa käytiin myös Ulmissa, hieman kävelyllä ja ihastelemassa Tonavan vartta. Tero ja Mikko myös reippailivat Ulmin tuomiokirkon torniin, josta muutama kiva kuva alempana.

Kivaa varmaan lueskella ja hengailla nurmikolla kun joutsenet on seuranaan!

sairastuvalta

Saatiin sitten oikein kunnon kevätflunssa aikaseksi. Tai siis Urho ja minä, ainakin toistaiseksi.. (sormet ja varpaat ristissä ettei Tero saa samaa tautia) Urho on jo parempi. Jee!!! Hän parantui mystisesti sillä aikavälillä mikä kesti siitä kun soitettiin aamulla lääkärille ja kun tunnin päästä siitä istuttiin lääkärin vastaanotolla. Ihmeellistä, mutta mahtavaa! Samaa ei voi sanoa äitistä, joka  nenä tukossa, silmät sirillään ja kurkku käheänä yrittää pysyä pienen viikarin perässä. Onneksi Tero on antanut minun nukkua kunnolla yöt, heräillen itse siis Urhon kanssa, niin olen jotenkin jaksanut päivät. Itse puolikuntoisena ensin kipeän ja nyt parantunee viikarin kanssa on kyllä aika rankkaa.

Saksalainen lastenlääkäri oli sinänsä hyvä kokemus. Silmiinpistävää oli vastaanottoaulassa ollut iso lakana jolla vastustettiin atomivoimaa. Oishan se mahtavaa kun Pulssinkin vastaanototssa olisi iso poliittinen kannanotto!

Näin siis lyhyesti täällä. Urho nukkuu tyytyväisenä parvekkeella, raukka kun ei muuten nyt ulos pääse. Taidanpa itsekin vetästä pikku tirsat!

Paluu arkeen

Lomat on lusittu ja arki alkanut niinkuin asiaan kuuluu eli sairastamalla. Siis Urho sairasti/sairastaa. Ensimmäistä kertaa oikeestaan kunnolla kipiä. Kuume nousi ihan yht'äkkiä ja nyt odotellaan tuleeko jotain flunssaa vielä perään. IKÄVÄÄ!! Jostain luin sanonnan Mom in need, is a mom indeed. No muutaman valvotun yön jälkeen voinen tuon sanonnan allekirjoittaa. Onneksi kuume laski jo! Edelleen on poika on kuitenkin kärttyinen eikä suostu nukkumaan kunnolla.

Noh, viikko aikaa vapun hulinoihin ja siihen mennessä kyllä parannutaan. Saadaan meinaan ystäviä kylään! Ja viime vappuna tuli näiden samaisten ystävien kanssa sovittua, että tänä vappuna me naiset saadaan juoda  skumppaa, kun viime vuonna oltiin molemmat simalinjalla (ja ukot ei niinkään, kröhöm kun muistelee Teron pantomiimia...). Että kyllä se shamppanjasta unelmointi pitää mielen virkeänä ja auttaa jaksamaan!

Niin ja ostettiin me uusi autokin! Wolkkarin Touran. Oikein perheauto. Siitä mä laitan kuvia heti kun me saadaan se käyttöön!!

Ja taas mennään!

Meillä on tässä oikein kunnon lomaputki ja taas pitäisi mennä. Eli huomenna Suomeen lomailemaan viikoksi! Jippii!!
Toivottavasti Urhokin jaksaa lomailla. On meinaan melkoinen meno päällä ja huh, kun äitiä pelottaa! Ensimmäiset askeleet on otettu ja ne pääty tietenkin tv-tason kulmaan. Ei ihan hirmu varmaa vielä tuo askellus.. No verta ei onneksi tullut ja huuto oli sen verran lujaa että tuskin on aivotärähdyskään. Pääsi poika kuitenkin äitin ja isin viereen varmuuden vuoksi nukkumaan että sain tarkkailtua yöllä. On se mahtavaa kun on oppinut liikkumaan!! Tosin yöllä voisi olla hieman enemmän paikallaan. Jossain vaiheessa havahduin kun Urho makasi keskellä sänkyä poikittain ja Tero aivan toisessa reunassa ja minä toisessa. Heh, otti Urho todella tilansa.

Nyt pääsiäisen viettoon. Ollaan Kuusjoki-Turku akselilla eli siellä päin liikkujat; SOITELKAA!! Vaik mä oon varmaan koko pääsiäisen vaan lenkillä. Heh, on meinaan taas alkanut maraton-treeni. Ei todellakaan ensimmäistä, ja tuskin viimestä kertaa. No, mut jos hetken aikaa ainakin jaksais. Ah, keväthuuma!

Autoton elämä

Me tehtiin siis paluu lähtöruutuun. Autoton elämä Saksassa. Buu!! Edelliseen verrattuna (eli siihen kun just oltiin muutettu Ulmiin) niin asutaan 15km päässä, kylässä jossa ei ole kauppaa eikä mitään muutakaan virikettä päivisin. Bussi kulkee kerran tunnissa ja päästäkseen Ulmiin menee 40minuuttia. Verattakoon että edellisestä asunnosta kävelin 15minuuttia kaupungin ehkä suurinpaan ostoskeskukseen ja matkalla sinne oli kaksi ruokakauppaa. Noh, mähän en ole mikään supershoppari et ei tämä tilanne nyt niin paljon mua haittaa. Me päästään Urhon kanssa hyvin bussilla. Kertaakaan ei ole muita vaunuilijoita ollut bussissa et aina on tilaa!! Eikä me autollisessakaan tilassa niin hirmu usein täältä viikolla mihinkään lähetty. Lenkkeillään päivisin pitkiä lenkkejä paskanhajussa!!

Terolla tietenkin on ajallisesti hieman pitempi työmatka. Ensin pyörällä 8 kilometriä (alamäkeä mennessä ja ylämäkeä tullessa) ja sitten car2go:lla toiset 8.
Car2Go:sta en olekaan tainnut vielä kirjoittaa. Se on Ulmin kaupungin (ja osan näistä naapurikaupungeista) alueella toimiva autojen pikavuokraus-palvelu. Eli niillä on 222 Smart-merkkistä autoa pitkin kaupunkia ja niitä saa rekisteröityneet käyttäjät ottaa ja ajaa pientä korvausta vastaan. Mahtava systeemi!! Sen auton voi jättää mihin vaan ja seuraava voi sen siitä napata. Netistä näkee missä on autoja ja siitä vaan ajamaan. Registeröityä piti heidän toimistolla ja sieltä Tero sai ajokorttiinsa sirullisen tarran joka toimii avaimena autoon. Sitä näytetään auton ikkunaan ja eiku menoksi. Luottokortilta lähtee suoraan hinta, joka on 24cnt minuutti. Tänne meidän kylään ei sellaista autoa saa jättää. Dornstadissa, joka on meidän emokaupunki ja siis noin 8 kilometrin päässä, on kaksi merkittyä paikka johon autoja saa jättää ja siis myös ottaa. Meidän harmiksi ne on kaksipaikkaisia autoja eli me muut lempparit ei päästä kyytiin. Mut muuten ihan mahti systeemi ja toimii loistavasti, varsinkin tälläisessä opiskelija/insinöörikaupungissa.

Ostettavia autoja ollaan toki käyty jo katsomassa. Kiikarissa olikin jo VW Touran, jota Tero kävi ajamassa ja hieromassa kauppaa. Oltais me se ostettukin. Myyjä ei vaan suostunut myymään. Kuulemma liikaa fiksattavaa siihen hintaa. Just, just. Sellasta meidän autokaupoilla.

Oli täälläkin kunnon talvi. Parhaimmillaan mittari näytti -18!

Urholle hankittiin paikalliselta kirppikseltä hieno kantoreppu.

Urho viihdyttämässä itseään laivalla. Peilit on vaan niin ihania kun takasin katsoo maailman komein pikku poika!

Äiti taas viihdytti itseään ottamalla perhepotretteja, lahjakkaasti. Isiähän on kuvassa eniten,  harmillisesti vain pää puuttuu..

Hyvä viihdytin oli myös isin kännykkä!

Wienin marketeilla.

Valmiina Wienin valloitukseen.

Wienissä torilla oli myynnissa 9€:lla pajunkissoja. 

Kauden ensimmäinen terassi! Mukana Mikko-pappa ja Ritva-täti. Kyllä kevät on ihanaa aikaa!!

Harmillisesti en osaa näitä kuvia kääntää, mutta ymmärrätte varmasti myös tästä kuvakulmasta mistä on kyse. Wienin metrossa.

                          Reipas matkustaja poika ei auringon takia paljon maisemia nähnyt! 

Niin pal kaikkee

Mulle on käynyt perinteiset ja blogin päivitys on venynyt ja venynyt. Kokoajan tulee lisää tapahtumia joista olisi kiva kirjoittaa, niin sitten sen ensimmäisenkin kirjoituksen julkaiseminen kestää ja kestää, koska en tiedä mitä siihen rustaisin. Päätin nyt tehdä tähän nopean lyhennelmän viimeisestä kuukaudesta! ( voi olla että tuleepi tosi lyhyt postaus koska Urho nukkuu sisällä eli tuskin kovin kauan.. Ei vaan hennottu lähteä ulos. Naapurin kalkkunafarmari pistelee parastaa ja paska haisee niin pal kauhiasti.)

No niin lähdettiin siis viime postauksen jälkeen Suomeen häihin. Oli ihanat häät! Niin rakastunut hääpari, tunteikkaita puheita, nähtiin kivoja kavereita ja tietenkin oli kiva lähteä ilman Urhoa hieman ulos. Mahtava meininki! Oltiin tosin jo yhden aikaan nukkumassa, kun ei vanhat vaan jaksa.. Niin että Tero oli ihan skarppina sunnuntai/maanantai välisenä yönä lentämässä kotiin. Me Urhon kanssa jäätiin vielä Turkuun ja nähtiin paljon ihania ihmisiä!! Keretiin kyllä ihanasti näkemään kavereita ja vielä Hele Helenius tuli meitä saattelemaan lentokentälle, niin kyllä oli rentouttavaa! Lempiäiset lensi meidän kanssa Muncheniin ja tulivat viettämään muutaman päivän lomaa Saksaan. Anopin ensimmäinen lentomatkakin sujui hyvin!! Urho on hyvä viihdyttäjä!

Lempiäisten kanssa kierrettiin Ulmia ja ympäristöä ja käytiin Hofbrauhausissa Munchenissä täsmäiskulla. Kivaa olt!  Noh, kun Lempiäiset lähti niin alettiin todella etsimään ostajaa Toyotalle. Tarjoukset eivät päätä huimanneet, joten jostain kumman syystä auto päätettiinkin myydä sukulaisille Suomeen (lue: Lempiäisille).
Hyväksi onneksi sattui niin että Terolle iski akuutti työmatka Saloon. (tähän aikatauluun ei kuulemma mitenkään liittynyt poikien olutpialaisten sijouttuminen samalla viikonlopulle..) Joten oltuamme kaksi viikkoa kotona, lähdimme koko porukka autolla Saloon. Ensin kevyt 8 tunnin ja reilun 700 km autoilu Travelmündeen ja siitä sitten 27 tuntia lautalla yli. Meni kyllä yllättävän hienosti Urhon kanssa koko reissu. Tiedoksi kuitenkin muille samaa matkaa tekeville; EI ole tarvetta ostaa sekä aamupalaa, lounasta ja päivällistä ennakkoon, vaikka onkin pari euroa halvempi. Siellä laivalla ei näet ole mitään tekemistä, joten ei siellä nälkäkään kerkiä tulemaan! Kauhiaa syöpötteyä kun saksalaistuneet suomalaiset iskee buffettiin... Kaikkee pitäis saada syödä ja kalleinta santsata.. Mutta ihan hyvä reitti se on. En ollut Saksanlautalla ollutkaan sitten vuoden 2008 Rostockin matkan.

Suomessa me oltiin viikko. Eikä tehty oikeestaan mitään. En tiedä mihin se aika meni, mut mitään en tehnyt enkä ketään kaveria kerennyt näkemään. Mun piti esim rakkaalle Tipulle soittaa koko viikko, mut en sit kerennyt.. Hhm. Erikoista ja harmittavaa!! No kun sieltä tulimme torstaina niin lennettiin Turusta Stuttgarttiin ja kyllä oli mahtavan lyhyt ja toimiva reittivalinta! Sitä ruvetaan nyt suosimaan, Köpiksen kautta jouduttiin tulemaan mutta silti säästi ajassa pari tuntia. Samana päivänä mun vanhemmat lensi Helsingistä Muncheniin ja tuli tänne meille ensin päiväksi ja sitten lähettiinkin ajamaan Wieniin. Oltiin Wienissä ja Itävallassa viikonloppu. Jo oli kaunis maa ja kaupunki! Sinne pitänee päästä pian uudestaan!
Äiti ja iskä lähti maanantaina ja nyt vaan odotellaan että viikon päästä perjantaina lähdetään pääsiäisen viettoon Suomeen. Että tällästä.

Siinä siis lyhennelmä tapahtumista. Lisäksi Urholle on tullut lisää hampaita (nyt jo 5). Hän on jo muutaman kerran vahingossa seisoskellut yksinään!! (vauhti on muutenkin kasvanut melkoisesti..) Me ollaan tavattu uusia saksalaisia äitejä täältä kylältä ja saatu heistä lenkkiseuraa. Tero on tutustunut paikalliseen julkiseen liikenteeseen niin perinteiseen Tero-tyyliin kuin olla ja voi! (koska siis auto jäi Kuusjoelle ja vielä ei ole uutta ostettu) Tero-tyylihän merkitsee busseissa sitä et joko olet väärällä pysäkillä oikeaan aikaan tai oikealla pysäkillä väärään aikaan, tulee bussilakko, ovet bussissa on jumissa ja et pääsekkään oikealla pysäkillää pois. Tai niinkuin eilen kun hän myöhästyi bussista Dornstadissa ja päätti kävellä sen 7,5 kilsaa kotiin, niin matkalla paikallinen kalkkunafarmari laitto paskaa pellot täyteen, (ja tätä hän tekee vain tiettyinä muutamana päivänä vuodenajassa) mukavahan siinä oli kävellä.

Ennen kaikkea kuitenkin, tänne on tullut KEVÄT!! Aurinko paistaa ja lämpöä noin 20 astetta. IHANAA!!!!!

Paljon ois myös kivoja kuvia ladattavaksi, koitan laittaa ne kun seuraavaksi Urho päättää vedellä pienet unet.

Oho, Äiti.

Oho, mulle tuli tänään varmaan ekaa kertaa oikein kunnolla äiti-olo. Ja siis Urho täyttää tänään 8kk, et ei siinä nyt niin kauan mennytkään.. Tämän olotilan sai aikaan niinkin arkinen asia kuin pakkaaminen. Olemme lähdössä viikoksi Suomeen ja mun pitäisi ruveta pakkaamaan. Jo tämän operaation ajattelu sai aikaan kummallisia ajatuksia. Aiemminhan kun olen matkaan lähtenyt, niin olen tunkenut rinkkaan joitain tarpeelliseksi ajattelemiani tavaroita pari tuntia ennen kentälle menoa. Oli kyseessä viikko tai vuosi niin aina tavarat ovat mahtuneet yhteen rinkkaan, ja aika usein sitä tavaraa on ollut melkeinpä sama määräkin (josta turhaa aina puolet).
No mutta nyt mun pitääkin ajatella myös Urhoa. Herranenaika sentään! Siis pakata jonkun toisen puolesta, ja niin että hän ei palellu/läkähdy/joudu kulkemaan likasissa tai muuten noloissa vaatteissa. Ja siis mun pitää tää miettiä! Ja siis koko viikoksi! Ison matkalaukun lisäksi mun pitää miettiä myös käsitavaroiden koostumus. Kuinka monta vaippaa, ruokaa ja mitä nenäliinoja ja lelua. Millä viihdyttää vilkasta vipeltäjää iltalennon kolmetuntinen? Kauhia. En voikkaan vaan heittää pokkaria povariin passin viereen tai yrittää nukkua lentomatkaa. Oikein tuntuu nyt vastuun raskas taakka harteilla. Ja siis eihän se vastuu lopukkaan siihen pakkaamiseen. Mähän olen vastuussa muutenkin tuosta Urhosta. Apua! Pitää varmaan mennä ostamaan joku kasvatusopas ja perehtyä tähän lapsiasiaan.

Onneksi Urho on niin valtavan suloinen että vastuu ei kuitenkaan tunnu kovinkaan pahalta. Tässä kuvassa hän poseeraa krokotiilikostyymissä saksalaisen muskarin karnevaalijuhlassa. Mullahan ei tietenkään ollut mitään pukua hänelle mukana, kun en muistanut koko karnevaalia, mutta onneksi naapurin rouva pelasti ja Urho tunsi kuuluvansa joukkoon. Vihdoin kiinni saamastaan punaisesta pallosta hän ei tosin luopunut millään.

Äitiys-asian saatuani ilmoille voinen myös ilmoittaa että meille on saapunut uusia huonekaluja ja ennen kaikkea KEITTIÖ!! Mahtavuutta. On se vaan niin kivaa kun on hella ja uuni ja jääkaappi samassa huoneessa. Ja tiskikone, ah mitä autuutta. Nyt loppu kylpyhuoneessa tiskaaminen ja sen allas voidaan pyhittää pelkästään Urhon käyttöön. Lisäksi tilattiin Ikeasta sohva (jonka tosin piti tulla jo viime torstaina ja vielä sitä tässä odotellaan) ja ostettiin mahtava matto. Tämähän tuntuu jo aivan kodilta!!

 Laitan kuvia keittiöstä ja olohuoneen uudesta ilmeestä, kun saan ne siivottua edustuskuntoon.

Ensiksikin täytyy kommentoida omaa edellistä tekstiä, koska olen saanut salaista tietoa eräältä fiksulta ystävältäni koskien pimennysverhojen laittoa illalla. On nimittäin kuultu sellaista, että katollisissa maissa (tässä tapauksessa alueella maan sisällä) verhot laitetaan ikkunoiden eteen iltasella, kun taas protestanttisilla mailla/alueilla verhot pidetään auki. Tämän teorian mukaan siis katollisilla on jotakin salaisuuksia perhe-elämässään! Hyvin uskon tämän, sillä oma empiirinen tutkimukseni tukee tätä katollis-protestantti verhojakoa vahvasti. Ongelmana tässä nyt tietenkin on että nyt mua vasta alkoikin kiinnostaa mitä mahtaa naapurit salassa touhuta!!

Ollaan mekin tällä viikolla pidetty verhoja kiinni... Noh, ei ole salaisuuksia, vaan hemmentin kylmä! -18 C parhaillaan. Mikä tarkoittaa että ollaan Urhon kanssa aika kiltisti oltu vaan sisällä. Huh, kaveri on juuri oppinut nousemaan ylös ja mä kun luulin että sitä konttaamisesta kaatumista piti varoa, niin nyt vasta hauskaa onkin. Katsos kun Urho ei tajua vielä että koska ei osaa kävellä tai seista ilman tukea, niin pitäisi pitää kiinni jostain! Mut ei, vaan hymy korvissa kun on niin tyytyväinen itseensä kun on saanut itsensä seisomaan, niin irrottaa sohvasta/penkistä/äitin kankusta/pyykkikorista/seinästä etc mihin on kiivennyt. Siinä tulee äitille kiire, ettei poika ole takaraivo edellä laminaatissa. Noh, mut ainakin pikkasen paremmin on nukahtanut kun on kovasti väsynyt kaikesta touhuumisesta.

Pakko vielä näin "mustana keskiviikkona" kommentoida vielä vähän Suomen ja Salon uutisia. Mitäköhän Salosta vielä tulee? Nokialla taitaa olla siellä lähtölaskennan paikka. Toivottavasti nyt pitäisi ainakin sitä tuotekehittelyä siellä edes vielä muutaman vuoden, jonka aikana uutta työllisyysrakennetta saataisiin Saloon kehitettyä. Ettei ihan niin kiinni olisi yhdessä firmassa, miltä se nyt tuntuu. Muuten kuihtuu koko kaupunki. Nuoret ja koulutetut lähtevät viimeistään nyt pikkuhiljaa pois työnperässä, mikä tietenkin vaikuttaa negatiivisesti kaupungin vero- ja väestörakenteisiin. Mitenköhän oman tuttavapiiri Salo/Kuusjoki akselilla, joka kuitenkin on aika laajasti Nokian vaikutuksen alaisissa hommissa, vaikkei tehtaalla niinkään. No aika näyttää.

Presidentinvaaleihin sen sijaan voin olla hyvinkin tyytyväinen, vaikkei ehdokkaani voittanutkaan ja pahimpana vielä äänestysintous kansan keskuudessa lopahti. Mutta itsekeskeisenä ihmisenä voin todeta että minä voitin molemmilla kierroksilla. Nimittäin perheen sisäiset veikkaukset! Panoksena molemmilla kierroksilla oli kamala tiskivuori. Heh!

ihmetyksiä Saksasta

Taidanpa aikani kuluksi listata asioita mitä ihmettelen tässä suuressa sivistysmaassa. Niitä on meinaan tullut vastaan yllättävän paljon, osa posiitivisessä mielessä ja osa melkoisen ällistyksen kera.

1. Edellisessä postauksessa jo mainitsin kävelyteiden rakentamisen keskelle peltoa. En oikein ole vielä tajunnut sen kauneutta. Siis meilläkin on tässä vieressä tuulivoimala, joka on kanssa keskellä peltoa. KOSKA SIELLÄ TUULEE ENITEN!! Niin miksi ihmeesä niitä kävely/pyöräteitä ei ole voitu rakentaa metsien laitaan jos ne ylipäätään täytyy eriyttää aivan täysin autoteistä?? Koska tämähän ei ole mikään Texas tai Etelä-Afrikka jossa on vain peltoa silmän katamattomiin, vaan täällä on metsää mielestäni aika paljon. Ehkä tajuan tämän kesällä (jolloin niillä teillä on toivottavasti myös muita käyttäjiä kuin me) kun on 35 astetta lämmintä ja ihana tuulenvire helpottaa hikistä lenkkeilijää! Tai sitten on vain siirryttävä lenkkeilemään merkityille vaellusreiteille. Niiden ongelma vain on että niihin päästäkseen täytyy yleensä ajaa ensin hieman.

2. Ulkoiset ikkunankaihtimet ja niiden käyttö. Siis kyseessä ovat kaikista taloista ja asunnoista löytyvät ikkunoiden ulkopuolella olevat metalliset kaihtimet, jotka saa laitettua joko kokonaan kiinni tai vain osittain, oman maun mukkaan. Ja siis sisäpuolelta. Mainio keksintö sinänsä ja muistan näitä olleen myös Espanjassa ja muutamassa muussa paikassa missä on tullut tutuksi myös paikalliset asunnot. Mainiosti saa myös päivällä huoneet pimeiksi jos tarve vaatii, ja näin kovilla pakkasilla tuo myös hieman lämpöeristystä. Mutta kyllä se silti ihmetyttää! Esimerkiksi kun tulee kotiin vaikka seitsemän aikoihin illalla ja koko kylä on aivan pimeä, vain katulamput loistavat. Välillä tosi pelottavaakin! Bunkkerimaista. Ja siis miten naapureita voi tolla tyylillä mitenkään kyylätä??

3. Kestää, kestää. Kai se on myönnettävä että kuuluisa saksalainen byrokratia saa aina aikaan ihmestystä. Lähinnä se naurattaa kun tulee lappua lapun perään, ja virastoissa rouvilla on leimasimia enemmän kuin keskiverto virkamiehellä Neuvostoliitossa. Noh, toistaiseksi kaikki on sujunut kuitenkin mallikkaasti kun mukana on ollut saksaa osaava agentti. Mutta miten voi kaikki kestää?? Saksa on kuitenkin tunnettu tehokkuudesta ja täsmällisyydestä, ainakin mun mielikuvissa. Niin kaikki kestää. Esimerkkinä tästä vaikka meidän roskapönttö. Saksassahan kaikki roskat lajitellaan periaatteessa kolmeen eli keltaisiin muovikasseihin, joihin laitetaan kaikki kierrätettävä materiaali (poislukien tietenkin lasi ja metalli etc erikseen kierrätettävä), biojätteeseen ja sitten kaiketi kaatopaikalle meneviin roskiin. Noh, näistä kaatopaikalle menevistä roskista, jotka meillä koostuu lähinnä Urhon vaipoista, maksetaan kilohinta täällä Dornstadissa. Noh, jotta he saavat mitattua kilomäärän täytyy kaikilla olla samanlainen roskipönttö ja niissä koodit. Tammikuun ekalla viikolla sellanen laitettiin tilaukseen ja sanoivat että noin viikko menee. Ja vielä odotellaan. Tero kävi jo kerran kysymässä, mutta totesivat vaan että kotiin lähetetään lappu kun on valmis. Siis yli kuukausi yhden roskapöntön koodaamiseen??? Hauskaa muuten on että täällä saa roskamaksuihin ns. vaippa-avustusta. Koska vaipat ovat painavia ja niitä tulee paljon, niin kun lapsi täyttää kaksi, saa hakea avustusta. Sitä maksetaan 2€/kk takautuvasti kahdelta vuodelta. Erikoinen järjestelmä! Tosin nyt vain toivon että se pönttö tulisi, maksoi mitä maksoi. On meinaan kiva kerätä Urhon vaipparoskia parvekkeelle. Onneksi on pakkanen!!

Toinen klassinen mikä kestää on tietenkin auton saaminen kilpii. Mutta koska nykyinen auto potuttaa niin paljon allekirjoittanutta, niin antaa senkin tarinan olla.

4. Palvelu. Saksalaiset selvästi arvostavat palvelua. Asiakaspalvelijoita on joka paikassa paljon, ja yleensä melko ystävällisiä. Ei tietenkään mitään amerikkaan verrattuna, mutta kyllä selvästi työllisestetään ihmisiä asiakaspalveluun. Missään (muualla kuin Ikeassa ja sielläkään ei itsepalvelujonossa) ei oikeestaan hirveästi ole tarvinnut jonottaa tai odottaa. Ja ihmiset ovat joka paikassa todella kohteliaita ja avuliaita. Ehkä tämä on tietenkin vielä ensihuumaa mutta kuitenkin. Hyvältä vaikuttaa!

5. Kassajonot. Palvelun kehumisesta voikin siirtyä viimeiseksi ihmettelemään kauppojen kassajonojen toimintaa. Kun ne jonot eivät kerkeä muodostua koskaan oikein pitkiksi, ei edes lauantaikaupassa jossa ihmisiä on yleensä paljon. Ei ymmärrä miksei! Tai siis prosessi kulkee seuraavanlaisesti: Kassatäti (yhtään setää ei ole vielä tullut vastaan) odottaa niin kauan, että saat kaikki tavarasi ladottua hihnalle ja menet kärryinesi hänen ohitseen. Sitten vasta aloittaa tavaroiden skannaamisen. Samaan aikaan olet jo pakkaamassa tavaroitasi takaisin kärryyn. Kaikilla on oikeastaan ostoskorit tai omat pussit eli kukaan ei juuri osta muovikasseja kaupasta ja pakkaa niihin. Näin ollen tavarat sujahtavat samantien takaisin kärryyn kun se kassan kädestä irtoaa. Kun täti on kaikki tavarasi skannannut, niin vain maksat ja poistut kassalta. Siihen ei sitten enää jäädä hengaamaan ja pakkailemaan tavaroita. Jostain syystä tämä toimii huomattavasti nopeammin kuin Suomessa. Kyse lienee siitä ettei ole paikkaa mihin tavarat kasaantuvat, vaan siirrät ne samantien omiin kasseihisi. Tämän pystyt tekemään koska olet jo saanut kaikki tavarasi linjalle ja valmiina toisessa päässä niitä pakkaamassa. Mahtavaa!! Koska mikään ei ole niin pottumaista kuin kauppajonossa yli vartin seisominen.

leikkiä ja laulua

Nyt me ollaan Urhon kanssa päästy oikeen kunnolla muskareiden maailmaan! Siis ollaan käyty kaksi kertaa sekä suomalaisessa, että saksalaisessa muskarissa. Ja siis laulettu ja venkutettu mukana. Tai siis minä olen. Urho on keskittynyt lähinnä joko huutamaan (luulen tämän johtuvan lauluäänestäni) tai venkoamaan kohti naapurimuksua, jonka voisi ehkä mahdollisesti pistää suuhun. Mut kivaa on ollut ja ollaan tutustuttu uusiin mukaviin ihmisiin.

Saksalainen leikkikerho eli spielkreis on tässä Temmenhausenissa ja osallistuja määrä on toistaiseksi siellä ollut aika pientä. Mutta molemmilla kerroilla on kuitenkin ollut eri muksuja, joten kyllä sielläkin varmaan väki kohta lisääntyy. Tietoisena valintana olen pyrkinyt puhumaan ja kommunikoimaan kerhossa vain ja ainoastaan saksaksi. Hhm, jostain kummasta syystä olen saanut päähäni että pystyisin oppimaan saksaa ilman sen kummempaa opiskelua. Eli siis vain puhuisin sekavia ja muut ymmärtäisi ja siitä se vaan lähtisi. Hhm, ehkä pitäisi hieman ottaa realistisempi asenne ja mennä vaan sinne kielikurssille...

On muuten mielenkiintoista huomata itsestäni taasen etten ole suomeksi kovinkaan sosiaalinen. Nimittäin siansaksan puhuminen saksalaisille äideille ja lapsille tuntuu olevan todella paljon helpompaa kuin suomen puhuminen suomalaisille vanhemmille. Mahtavaa Essi! Mistäköhän sekin johtuu??

Ulmissa tuntuu olevan aika vahva suomalainen yhteisö. Nokia on vetänyt tänne aika paljon väkeä, ja se tuntuu tietenkin tuollaisessa 130 000 ilmisen kaupungissa aika nopeasti. Täällä Temmenhausenissa ei tosin ole vielä muita suomalaisia tullut vastaan.. Ihme! Mutta naapurin Tomerdinginissä (tästä 4km) on kuulemma joku Teron kollega Salosta perheineen. Ei vielä ole tulleet vastaan. Vaikka me Urhon kanssa ollaan käppäilty sinne useampana päivänä tässä. Muun muassa keskiviikkona mentiin sieltä bussiin, kun tästä meidän kylältä meni niin huonosti vuoroja. Sinne on ihan kiva 50minuutin kävelylenkki. Ainut ongelma on että saksalaiset tuntuvat haluavan aina ja ikuisesti rakentaa kävelytiet keskelle peltoja. Siis asfalttiväylät sinne vaan. Noh, ei ne muuten mitään haittaa, mutta tässä on päivänä muutamana ollut kauhea tuuli. Keskiviikkona sitten Urhon kanssa painettiin kärryjen kanssa (joissa vielä kaupunkirenkaat kun maalaisrenkaat ei mahdu bussiin) pitkin peltoja kauheassa tuulessa. Lunta tuli kinoksina vastaan, mutta mä sitten vedin Urhoa perässäni. Mahtavaa! Sai taas hyvää suomikuvaa varmaan naapurit kun kuitenkin ikkunasta kyyläsivät!! No mulle kävi kuitenkin selväksi että bussi Tomerdingistä Ulmiin on 70cnt halvempi kuin Temmenhausenista (ja matka siis 3minuuttia autolla), että kun äitiysrahat tässä päivinä tulevina loppuvat niin täytyy varmaan alkaa joka kerta tarpomaan peltojen poikki.

Lempparit Saksassa ilmoittautuu!! Yrittäen aktivoitua jälleen, on vaan ollut niiiiin kiire!!

Heh, ja siis kiireen aiheuttaa pikku Urho, joka ei enää olekaan vaan kiltisti vieressä kun äiti kirjoittaa blogia! Ei, kun koko ajan pitäisi olla menossa. Ja joskaan vauhti eteenpäin ei ole vielä kovinkaan kummoinen, on vauhti taaksepäin, ympäri ja ainakin kohti sähköpistokkeita jo aika kova! Miten se onkin, että ihan muutaman hetken kun poika on yksin (esim äiti käy vessassa), niin jo on sormet ja pikku kädet jossakin aivan muualla kuin turvallisten lelujen kimpussa leikkimatolla. Noh eiköhän tilanne tästä vielä pahene, kun oikeasti alkaa pääsemään tai juoksemaan paikasta toiseen. Hui kauhistus. Nyt jo kun ei oikein tasapaino vielä pojalla kunnolla pelitä niin saa jatkuvasti pelätä aivovammaa.. Ja nyt siis kaatuu vasta selältä vatsalleen.. eli miten sitten mahtaa äitin hermo kestää kun rupeaa suorilta jaloilta kaatuilemaan... huhu.

Muuten meno on aika perinteistä. Leikkiä, lenkkiä ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Uusi asunto Temmenhausenissa on ihanan valoisa ja avara. Varsinkin kun meillä on järkyttävän iso yhdistetty ruoka- ja olohuone, jossa huonekaluna on neljän istuttava pieni ruokapöytä ja toistaiseksi vielä apukeittiö. (eli "olohuone" on vielä melko tyhjä.. yksi tv-taso on, mutta ei siis tv:tä tai sohvaa..) Vois vaikka tanssit pitää! Asunto on siis kunnossa, muutaman kerran pitää vaan enää käydä isännän suosikki mestassa eli Ikeassa! Ahaa, kun siellä on niin tuttua. Eikä tarvi nolosti kysellä keneltäkään mitään, vaan itse tavarat vaan hyllystä ja kassalle. Se on vaan niiin helppoa! Ja vielä kun saksalaiset tuntuvat aina haluavan henkilökohtaista palvelua (mikä näkyy myyjien suurenä määränä kaikissa kaupoissa), niin itsepalvelukassaan Ikeassa ei joudu koskaan jonottamaan. Se on vaan niin mahtavaa kun jonot on 50-metriset, mut voi vaan tylysti tunkea läpi ja itsepalveluun. Aah. Sillä Ikeassa on täällä aina hirmu jonot. Suosittu mesta! Naapurissa oleva Jysk ei vedä läheskään yhtä hyvin.

Asunto on siis kunnossa. Auto taas paskana. Mutta siitä ei sen enempää kun muuten nousee verenpaine. Tais turkkilainen viedä tämän erän.

Huomenna mennään Urhon kanssa saksalaiseen leikkirinkiin. Saas nähä miten meidän käy. Se on tässä kylällä, et kyllä varmaan on kivaa!! Toivottavasti vaan joku puhuis edes pikkasen englantia..