Kaksivuotias on kyllä mainio. Kun tavallaan on jo ihan pieni, toimiva yksilö. Puhuu ja toimii ihan itsenäisestikin. Mutta kuitenkin kaikki on aina uutta ja ihmeellistä.
Tänään oltiin sairastelun jälkeen ekaa kertaa pidemmällä lenkillä. Tässä välissä on tuullut aika paljon, ja kylmäkin on ollut. Eli puista on tippunut paljon lehtiä, ja ne on nyt melko paljailta.
Tämäpä oli Urholle suuri yllätys. "Äiti kato, puussa on paljon keppejä! Kivaa!!" totesi Urho ja osoitti oksia. Mua nauratti kyllä kovasti. Poika oli niin ihmeissään kun puussa kasvoi keppejä.
Ja kuitenkin melkein joka päivä pysähdytään siihen samalle kastanjapuulle ja ihmetellään sitä.
Vitsi kun itsellekin ois aina kaikki uutta. Tai ainakin näkis kaikissa mahdollisuuksia kuten muksut.
Niistä kepeistä tuli meinaan nopeesti aika kivoja liaaneja, joista oli kiva hyppiä lehtikasoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti