Pakkaamisen kauhistus

Pakkaaminen on nyt vihdoin suoritettu ja odottelen tässä muuttofirman ihmisiä tulevaksi. Mennyt viikko on kyllä ollut aika raskas. Kaikkihan alkoi hyvin menneillä läksiäisjuhlilla viime viikon lauantaina, niistä kiitos vielä kaikille osallistuneille!! Oli niin kiva nähdä kaikkia! Noh, mutta tulihan niistä myös kaikkien aikojen kauhein kankkunen. Taitaa olla että harjoittelun puute näkyi omassa käytöksessä aika vahvasti ja huonostihan siinä sitten kävi. Eikä se tiistaina täyteen tullut 30-v auttanut asiaa. Noh, mikäänhän ei kruunaa keskiviikolle jatkuvaa kankkusta ja ikäkriisiä niin kuin kuumeinen puolivuotias! Oltiin meinaan maanantaina viimeisellä neuvolatädin käynnillä ja Urho sai mittavat rokotukset, jotka tietenkin sitten johtivat 39,8 asteen kuumeeseen tiistai-iltana. Mites se sanonta menee: Mum in need, is a mum indeed. Ei paljon nukuttu yöllä. Onneksi kumminkin tiedossa oli ettei Urho sinällään kipeä ollut, vaan kuume johtui yksinomaan rokotteista. Onneksi kuume laskikin jo keskiviikkona!

Yhdistelmä kankkunen, kipeä lapsi ja aivan hirveän kova jännitys on kuitenkin aika turmiollinen pakkausta ajatellen. Musta tuntuu että olen pyörinyt ympyrää täällä nyt viikon. Siirrellyt lasitavaraa paikasta toiseen ja miettinyt mitä otetaan mukaan, mitä jätetään, mitä tarvitaan mahdollisesti seuraavan kolmen kuukauden aikana ja mitä voi laittaa roskiin. Kauhia homma!!

Kaks viikkoo

No niin. Kaksi viikkoa muuttoon. Ja aivan valmiina ja hoidettuna on kokonainen yksi asia. Vein nimittäin kolikkopossun pankkiin ja talletin rahat Urhon tilille. Mahtavaa. Yksi asia hoidettu, ja selvästikkin se tärkein.
Muuten kaikkea on tehty vähän. Tämän voi vapaasti lukea: kämppä on edelleen kuin räjähdyksen jäljiltä ja ajattelen sen kuuluvan pakkausprosessiin..

Onneksi tänä viikonloppuna on yhdistetyt kolmekymppis- ja läksiäsibileet! Saa panikoida välillä jostain muusta kuin itse lähtöön liittyvistä asioista. Mitä sitä tarjois ja ennenkaikkea miten saadaan juotettua kaikki auki olevat pullot meidän vieraille? Teemana bileille on itseoikeutetusti Saksa, ja mun pitääkin kaivaa häämatkalta ostamani "kirdl" ja Teron nahkahousut jostain kaapista. Urhon kanssa kaverina tulleet kilot ja varsinkin ruokailuvälineet tekevät mekosta kyllä hyvinkin saksalaishenkisen.

Urho on nyt ottanut oikein kunnolla omakseen kääntymisen. Enää ei tarvitse pelätä kyljellään ollessaan että kaatuuko takaisin vai meneekö mahalleen. Poika on melko ketterä jättiläisvauvaksi! Ja yrittää kädet suorana vähän jo ylöskin. Lataisin kuvan, jos vain muistaisin mihin laitoin kameran... eli taidan jatkaa sitä "pakkausta"!

Ehkei ois kannattanu rohkaista kääntymään..

Meillä on Urhon kanssa ollut sellainen tapa, että jos sataa vettä tai äiti esim. haluaa käydä aamulla suihkussa niin Urho ei menekkään vaunuihin ensimmäisille unille vaan nukkuu ne kiltisti sängyssä. Tokihan siinä on hieman enemmän taistelua saada poika nukahtamaan sisälle kuin vaunuihin. Nyt Urho on kuitenkin oppinut aivan valloittavan uuden keinon pysytellä hereillä ja juoksuttaa äitiä. Sängyssä kääntyminen! Kun sitten ei pääsekään takaisin selälleen tai kyljelleen vaan täytyy aloittaa reunojen kolistaminen. Ja äitin täytyy tulla pelastamaan. Ja kun äiti tulee paikalle, niin se kauhia huuto ja mesoaminen vaihtuu nauruskeluksi.
Tai siis näin ainakin ensimmäinen kaksikymmentä minuuttia. Sitten alkaakin iskeä oikeasti kauhea väsy. Ja huuto. Eikä uni tule vaikka kääntyminen on unohdettu jo kauan sitten. Vain huuto.
Sanomattakin lienee selvää että puolitoista tuntia myöhemmin (kaikki temput imetyksestä sylissänukuttamiseen yritettynä) poika laitettiin ulos vaunuihin, jonne nukahti kuin unelma. Äiti tosin ei päässyt suihkuun eikä todennäköisesti kerkiä kaupungille tapaamiseensa. Noh, ehkä olisin voinut pikkasen aiemmin luovuttaa..

Luin jostakin ettei lapsia nukutettaisi ulkona muualla kuin Suomessa. Mutta kai sitä sentään suomalaisena Saksassa saa lapsen esim. parvekkeelle nukuttaa ilman että tulee sosiaaliviranoimainen. Tai siis eihän niitä vaunuja saanut ottaa sinne kämppään sisälle, eli se siitä ideasta. Hhm, voinkin tässä alkaa hiljalleen panikoimaan Urhon tulevia päiväunia, kun muuten ei olekaan mitään jännitettävää!

Kaaoksen keskellä tanner tärisee

Koska viime viikolla alkanut pakkaus on suurimmaksi osaksi jäänyt tavaran siirtelyn asteelle, on olohuoneemme tällä hetkellä entistäkin suuremmassa kaaoksessa. Tavaraa ja huonekalua on siellä sun täällä, eikä pihalla variseva neulaskuusi ja kenkien mukana sisälle kantautuvat neulaset juuri auta asiaa. Urhon leikkimatto on kuitenkin pitänyt pintansa. Se on pysynyt suht siistinä ja ollut kovassa käytössä, keskellä olohuonetta. Kääntymisen harjoittelu on ollut käynnissä nyt jo ainakin puolitoista kuukautta. Urho pääsee näppärästi kyljelleen, mutta koska ei kuitenkaan mahalleen asti, loppuu yrittäminen aika usein kyljelleen oloon. Ja kun viime viikolla hän vielä keksi miten mainiosti pääsee kylkimiirua eteenpäin (tosin niin että pää on aina keskellä mattoa), niin mikäs siinä sitten ollessa kyljellään.

Tänään tapahtui kuitenkin muutos. Vaikken ole ihan varma lasketaanko tämä mahallaan oloksi?

Pakkaamisen virallinen aloitus

Mä päätin aloittaa pakkaamisen. Lakanoista. Helppo kohde aloittaa ajattelin.
Noh, päästäkseni lakanakaappiin piti raivata tieltä muutama este. Matkalla yhdestä muovikassista löytyi varmasti viime keväinen mandariini. Jam. Ja Lauran ja Elinan joululahjat, jotka tais jäädä viime vuonna antamatta. (ne menee nyt UNWomenin myyjäisiin eli turha tytöt itkeä niiden perään). Lisäksi komeron edessä oli muutama muu muovikassi, jotka ovat vahvasti menossa jonnekkin, kunhan vain tietäisivät minne. Saksaan ne ei ainakaan ole tulossa.
Pakkauksen lopputulos oli, että kun vihdoin olin saanut kaapin oven auki ja kannettua harkinnan jälkeen kaksi lakanaa "Mukaan lähtevät tavarat" -kohtaan sohvalle heräsi Urho ja pakkaus sai unohtua ja bataatin syöminen alkaa.
Noh, olihan siinä jo tekemistä et sain kaksi lakanaa ulos kaapista ja siirrettyä sohvalle. Ja sen seurauksena siirsin kaikki sen lakanakomeron edessä olevat pussukat pitkin kämppää.
Musta tuntuu et Tero tulee todella arvostamaan tätä mun pakkausta!!

Nyt me jatketaan Urhon kanssa minareetin kutsuhuudon harjoittelua.

Kyllä se Kela on vaan niin mahtava laitos! Istuttiin Urhon kanssa puoli tuntia odottamassa Salon Kelan toimistossa, että päästiin kyselemään mitä kaikkea ja miten meidän tulee tämän muuton kanssa toimia. Saksasta olivat pyytäneet  E104 lomaketta sekä todituksia mulle maksetuista äitiysrahoista ja Urhon lapsilisistä. Näitä menin sitten pyytämään.

Odottelu meni vielä ihan hyvin. Tulin kyllä siinä pohtineeksi, että joskus olen jonkun kuullut valittavan että pitäisi Kelankin olla hieman kauemmin auki kuin vain virka-aikana jotta työtätekevätkin kerkisivät luukulle. Noh se nyt on varmasti aika turha idea. Eihän tiskillä tarvi käydä kuin niiden (eli minun) jotka eivät löydä nettisivujen kautta oikeaa tietoa. Eläkeläiset, muutama maahanmuuttaja ja kaksi maastamuuttajaa (Urho ja äiti) istuttiin sitten odottelemassa. Edellä oleva asiakas olisi halunnut Kelan korvausta taksimatkasta hautuumaalle, muttei valitettavasti sitä saanut. Meille kävi niin onnekkaasti että tarvitsi vain täyttää lomake Y 39, jotta Kela voi päättää saadaanko me E104 lomaketta. Tähän päätöksen tekoon menee noin kuukausi. Hhm, eli siis päättävät siirrymmekö Saksan sosiaaliturvanpiiriin vai pysytäänkö Kelassa. Ei se byrokratia siellä Saksassa varmaan ole yhtään sen kivempaa, joten oikeestaan ihan sama kummassa ollaan!!

Kohti byrokratian pyörteitä

Me suunnataan Urkin kanssa kohta kohti Kelan ja vakuutusyhtiöiden ihanaa byrokratia viidakkoa, mutta sitä ennen pari fiilistelykuvaa ristiäisistä.. Erityisesti tota juustokakkua.. Vaikka kyllä Urho oli kolme kiloa pienempänäkin aika syötävä!