Jännitys

Valtava jännitys päällä.

Yöllä on satanut lunta. Ihan hiukkasen, mutta kuitenkin sitä on kaduille jäänyt tuollainen harso.

Kello on jo melkein yhdeksän. Asteita +3.

Eikä ketää ole vielä kolaamassa.

Nyt mua jännittää. Sulaako sen ennenkuin kukaan kerkiää kolaamaan?

Se olisi ennen kuulumatonta.

Siitä voisi vetää melkoiset johtopäätökset. Saksan talous tulee romahtamaan hetkenä minä hyvänsä, swaabialaiset ovat laiskistuneet. Hylkäävät lumetkin sulamaan.

Okei, oikeesti ollaan oltu Urhon flunssakuumeen takia kaksi päivää kotona. Ja mulla on tylsää.

Mut on tää silti jännää!

Idoli

Mä oon löytänyt henkisen idolini. Tai ei nyt ehkä ihan idoli, ehkä ennemmin tavoitetila.

Naapurinukko nimittäin. Hän on töissä Yliopistollisessa sairaalassa tai jossain yliopistolla tutkijana. Tilanne kuitenkin vähän ulkopuolisesta rahoituksesta kiinni. Eli projektiluonteista.

Noh, niillä oli perheessa pientä jännitystä, että onko muutto edessä vai mikä kun projektin rahoitus loppui lokakuun loppuun. Helpottavana tietona kuulin pari viikkoa sitten, että rahoitus ja työt jatkuvat. Kuitenkin vasta tammikuun alusta.

Mutta. Tämän väliajan tämä saksalainen käy töissä kuten ennenkin, tosin ilman palkkaa siis työttömyyskorvauksella. Ihan totta.

Mä oon jotenkin todella hämmentynyt. Ihminen oikeesti pitää niin paljon työstään, että tekee sitä myös "lomautus" ajanjaksonsa. Oikeesti. Mäkin niin haluisin sellaisen työpaikan jossa mua ei edes haittais et saanko palkkaa.

Se on mulla nyt tulevassa työnhaussa niin tavoitteena.

Keppejä puussa

Kaksivuotias on kyllä mainio. Kun tavallaan on jo ihan pieni, toimiva yksilö. Puhuu ja toimii ihan itsenäisestikin. Mutta kuitenkin kaikki on aina uutta ja ihmeellistä.

Tänään oltiin sairastelun jälkeen ekaa kertaa pidemmällä lenkillä. Tässä välissä on tuullut aika paljon, ja kylmäkin on ollut. Eli puista on tippunut paljon lehtiä, ja ne on nyt melko paljailta.

Tämäpä oli Urholle suuri yllätys. "Äiti kato, puussa on paljon keppejä! Kivaa!!" totesi Urho ja osoitti oksia. Mua nauratti kyllä kovasti. Poika oli niin ihmeissään kun puussa kasvoi keppejä.

Ja kuitenkin melkein joka päivä pysähdytään siihen samalle kastanjapuulle ja ihmetellään sitä.

Vitsi kun itsellekin ois aina kaikki uutta. Tai ainakin näkis kaikissa mahdollisuuksia kuten muksut.

Niistä kepeistä tuli meinaan nopeesti aika kivoja liaaneja, joista oli kiva hyppiä lehtikasoihin.

Karhunpoika sairastaa

Urholla on tapana sairastaa muutaman kuukauden välein kuumetauti. Eli pari päivää kovaa kuumetta, ja sitten ei mitään. Ei edes flunssaa yleensä.

Tälläinen ihanuus iski taas tähän viikonloppuun. Eli ollaan sairasteltu koko viikonloppu. Tai siis Urho on. Kuumetta 40 astetta ja itkuinen poika. Kuumelääkettä. 37,5 asteinen riehuva poika. Huoh, on tullut Puuha Pete ja Touhulan arvoitukset tutuiksi tänä viikonloppuna. Onneksi nukkuu kuitenkin hyvin.

On sitten ollut aikaa olla oikein kunnolla kotona. Varsinkin kun perjantai oli täällä pyhäinpäivän takia vapaa päivä. Eli kolme päivää kotona. Sairastamassa.

Noh, olipa aikaa. Tero laitto pystyyn valokuvausstudiota. Näpräili jostain vanhoista pahveista salamaongelmaansa ratkaisua. Ja leipoi. Ja kokkasi. Ja imuroi. Ja lauloi. Ja rakensi legoja. Ja leikki.

Mäkin sain aikaseksi tuulihattuja valkosuklaa-pistaasipähkinä-kermavaahto täytteellä. Suuri osa mun ajasta kuluikin sen kermavaahdon syönnissä.

Loppui meinaan herkuton lokakuu juurikin sopivasti.

Tai siis ei se herkuton oikein sopinutkaan mulle. Mut loppu huono omatunto herkuttelusta. Röyh!

Huomenta sormet, huomenta vaan!

Meillä kuluu aika nykyään kovin rattosasti. Urho on nimittäin aivan rakastunut laulamiseen.
Ei ole paikkaa missä ei voisi laulaa lurittaa. Kotona tietenkin joka paikassa, ulkoilemassa, kaupassa, kylässä, kerhossa ja missä ikinä mennäänkin.

Eikä ole sellaista lausetta mistä Urho urhonen ei laulu laulusta saisi kehitettyä. Tai siis muisteltua, koska kaikki laulut ovat lasten CD:ltä. Itse hän ei vielä sävellä.

Parasta on kyllä aamuisin. Kun äiti sanoo huomenta, Urho aloittaa. Huomenta sormet, huomenta vaan. Huomenta sormet, huomenta vaan. Aamusta päivä alkaa.

Ja sellaisella volyymillä että koko kylä varmasti kuulee.

Mutta jo alkaa päivä leppoisasti!

Sukat

Mulla on aina ollut löysä suhde sukkiin. Siis ihan sama onko ne nyt just samaa paria vai vähänkö sinne päin. Sinistä tai vihreetä. Ihan sama. Raitasukat on parhaita.

Tero on toiselta planeetalta. Hänen mielestään jopa mustia sukkia voi olla erilaisia, ja niille pitäisi löytää aina parit. Siis tuskastuttavaa. Ja jos on niitä viikkosukkia, niin maanantai ja keskiviikko ei voi olla pari?

Siis ihan totta? Kuka katsoo toisten sukkia??

Joten päätin et Urho saapi tulla äitiinsä tässä asiassa. Muuten kun poika on kuin ilmetty isänsä. Eli opetan ton nassikan suhtautumaan rauhallisesti eripari sukkiin.

Töitä on tehtävissä.

Tänään on kaksi tuntia keskusteltu, voiko olla ihan hiuksen hienosti erilaiset sukat jalassa. Urho on tuonut jo kolmet vaihtosukat. Mut hahaa, ei osaa niitä itse vielä vaihtaa!!

Taistelu jatkuu, ja äiti voittaa vielä!

kiristä, uhkaile, lahjo.

Ai, ai äidin ylpeyttä.

Urho on vihdoin oppinut olemaan ilman vaippaa. JEE!! Eilen uskalluttiin ensimmäistä kertaa oikeen lenkille ilman vaippavahvistusta. Koko 5km lenkki (noin 2 tuntia Urhon vauhtia) mentiin ja hienosti meni.

Vaikka mulla oli tietty parit vaihtohousut mukana.

Ja vaihtokengät.

Ja vaippa.

Luotto oli siis kova.

Muuten Urhon kanssa saakin jatkaa jo tutuksi tullutta lahjo, uhkaile, kiristä -linjaa. Tämän päivän kiristyksen kohde on iltapäiväksi luvattu uintireissu paikalliseen halliin. Saa nähdä toteutuuko poikien reissu.

Hallo

Kun tuli vietettyä pidempi jakso Suomessa, Saksassa vietetyn pidemmän jakson jälkeen, huomaan huomiovani kulttuurien eroja nyt jotenkin voimakkaammin.

Eniten huomiota juuri nyt herättää ihmisten käyttäytymien kohdatessa, esim lenkkipolulla. Tätä olen toki ennenkin pohtinut. 

Esimerkki Suomesta. Olin juoksemassa Hirvensalon pururadalla. Valmiina moikkaamaan vastaantulevaa lenkkeilijää. Keski-ikäinen ruova oli kohdatessamme pää niin alhaalla ja katse pois luotuna, että oikein häkellyin. Ja sama toistui joka kerta, kun viisi kertaa tapasimme lenkin aikana. Kaikkia vastaantulijoita moikkasin kuitenkin reippaasti, ja aina ensin.

Kuusjoella tilanne on hieman toinen. Siellä kyllä kaikki moikkaavat reilusti, metsäteillä jopa autonkuskit. Tilanne on siis hieman samanlainen kuin täällä Temmenhausenissa. 

Täällä kaikki moikkaavat. Eniten kyllä hämmentää, kun pahimmassa teini-iässä olevat kovis-pissiksen näköiset tytöt ja pojat tervehtivät aina vastaantullessaan kohteliaasti. Ihan totta. Ja yleensä aina ensin. Teinien kanssa ei kyllä vaihdeta kuulumisia, mutta yleensä Urhon riemukas vesilammikoissa hyppely kirvoittaa vanhemmilta lenkkeilijöiltä aina muutaman sanasen.

Eilen juuri lenkillä mietin, että täällä sosiaalinen eristäytyminen on hieman hankalaa. Lenkilläkin joutuu juttelemaan vieraiden ihmisten kanssa. 

Vaikka kuinka yrittää mennä pitkin metsäteitä. 

Mahdollisimman huomaamattomasti.

Suomalainen.

Joulukalenteri

Juuri kun edellisessä postauksessa naureskelin aikaiselle jouluhulinalle, niin miten käy?
Sorruttiin tietenkin heti kauppareissulla. Ostettiin nimittäin jo joulukalenteri.

Ensimmäisenä jouluna täällä kuulimme huhua saksalaisten erikoisista joulukalentereista. Niitä on kuulemma joka makuun. Suklaisia ja muita.

Viime jouluna lähdimme tutkimaan asiaa enemmän. Ja mitä löytyi? Viinakalenteri! Terolle tietenkin, olinhan itse raskaan. Älyttömään 10 euron hintaa. Jokaiselle 24. aamulle pieni viinapullo. Mahtavaa, joskin useamman kerran mietittiin kuinka Suomessa tälläiseen suhtauduttaisiin.

Mitä sitten eilen löytyi? Noh, olutkalenteri! 24.päivälle erilainen puolen litran olutpullo. Mahtavaa!

Ja mikä hienointa? Mä en olekaan tänä vuonna raskaana!!

Joulu on taas, joulu on taas

Ja kaupoissa joulukrääsää.

Miten voi olla, lokakuun alussa jo?

Saksassahan perinteisesti sunnuntaisin kaikki kaupat ja butiikit ovat tiukasti kiinni. Nyt viime sunnuntaina oli täällä seudulla kuitenkin erikoinen shoppailu sunnuntai. Kaikki kaupat oli auki ja torilla vielä ne syysmarkkinat. Ja Ulmin kaupunkin oli aivan täynnä. Me mentiin joskus puolenpäivän aikoihin, ja saatiin yksi viimeisistä parkkipaikoista.

Oikeesti. Sunnuntaina.

Kun pari tuntia myöhemmin lähdettiin kotiin päin, oli parkkitalojen jonot aivan jouluruuhkan luokkaa. Eli siis parikymmentä autoa jonottamassa parkkitaloon. Yksi sisään, yksi ulos. Että semmosta. Kuin suosituimpiin Turkulaisiin yökerhoihin 2000-luvun alussa.

Niin ja sitä joulukamaa. Sitä oli kaikki kaupat pullollaan. Oli tonttuja ikkuinoissa ja kuusenkoristeita hyllyt pullollaan. Onneksi Urho ei vielä oikein tajua joulun päälle, Hilkasta puhumattakaan. Muuten sais kuunnella reilu kaksi kuukautta, että koska se pukki oikeen tulee!

B niin kuin Bob the Builder

Elikkäs suomeksi Puuha Pete.

Meillä on näitä Pete DVD:tä kaksi, jonka lisäksi löytyy läjä Muumeja ja muutama Teletappi ja Late Lammas. Ja tietty Dumbo elokuva. Melkein joka päivä on jossain vaiheessa televisio auki.

Aloin taas ajattelemaan tätä Urhon telkkarin katselemistä eilen kun käytiin Suomi-koululla. Siellä ihan yleisesti juteltiin mitä ohjelmia kenenkin kaksi vuotias katselee. Kaikki katsoivat jotakin, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Mutta voisin veikata että Urhon Puuha Peten katselu on aika keskiluokkaa. Jaksaa kattoa yhden jakson, ja sitten DVD jää yleensä päälle ja musat soi leikkien taustalla.

Tiistaina taas saksalaisessa leikkikerhossa oli vähän samanlaiset keskustelut. Siellä aika harva katsoi mitään ohjelmia. Joskus telkkarista piirrettyjä isojen sisarusten seurana. Ja on siellä heitäkin, jotka ei kolmeen ikävuoteen mennessä olleet katsoneet telkkaria ollenkaan. Mielenkiintoista ja aika erillaista. Vähän aloin miettimään mitäköhän ne sitten tekevät. Kun leikkipaikoillakin aika harvoin päivisin on yhtään ketään.

Lopputulemana päättelin, että Puuha Pete on mulla edelleen sen alakerrassa asuvan anopin ja laajan ystäväpiirin korvike. (Leikkiryhmästähän noin 80% asuu anoppiensa yläkerrassa, ja loput naapurissa) Eihän Urhokaan juuri loppuneen loman aikana mitään telkkaria katsonut. Kun aina oli sukulaisia ja ystäviävä ympärillä.

Tai sitten muilla on vaan enemmän kärsivällisyyttä leikkiä, laulaa ja selittää maailmansyntyä kaksivuotiaalle. Eikä tarvitse mitään helpotusta päiväänsä. Mut mä tarviin. Vaikka vaan jotta ehdin valmistautua tulevaan ulkoiluun.
Etsimällä Googlesta tietoa maissista. Kun siitä saa puhua kuitenkin koko lenkin maissipeltojen keskellä.

A niin kuin armas arki

Kun on vietetty kaksi kuukautta lomaa, on arjen alkaminen pikku shokki. Miehelle joka joutuu heräämään kellon soittoon pimeässä aamussa. Äidille, joka olenkin yht´äkkiä kahden pienen kanssa yksin kotona. Pojalle, jolla ei olekaan enää kokoaikaista viihdytyspalvelua vieressä. Ja tyttärelle, joka joutuu olemaan luvattoman paljon yksinään leikkimatolla.

Mutta usko on vahva, että hyvä tästä tulee. Nimittäin eilen, arjen ensimmäisenä päivänä, Urho-poika yllätti äitinsä aivan totaalisesti. Heräiltiin (siis molemmat lapset!!) vasta puoli yhdeksän aikaan. Pissattiin ilman erityistä mairittelua potalle. Hampaat sai pestä kiltisti ja aamupalaakin meni. Speilkreisissa Urho ja Hilkka olivat ehkä hieman hämmentyneitä. Urho-raukalle oli hankalaa käsittää, ettei aikuiset ja lapset häntä ymmärtäneet. Hilkalle taas oli paljon uusia kasvoja ja ääntä. Mutta siitäkin selvittiin, eikä Urho edes yrittänyt purra ketään. Ja kun muut eivät innostuneet suomenkielisestä laulamisesti, niin Urho vetää luritti yksinään.

Kotona jatkettiin kiltisti. Päivän kruunasi iltapäiväkävelyllä bongattu hieno oranssi helikopteri. Tai äidille päivän kruunasi Urhon ihmeellinen suhtautuminen potalla käyntiin. KAIKKI päivän hädät ilmoitettiin äitille, jonka jälkeen siirryttiin toimitukselle vessaan. Ja siis tämä kaikki oma-aloitteisesti. Ilman viidettä tuntia kestävää pidättelyä ja potalla leikkimistä. Mistä tämä poika on tullut ja missä meidän Urho on?

Tai no, löyty se känkkäävä EI-Urho sitten nukkumaan mennessä.

Oi, Hilkka!

Pikku Hilkka,

Tänään mitattu ja punnittu nelikuisena 6,35kg ja 67cm. Tulet veljeäsi perässä vain 2cm, mutta 2,5kg. Vierastit lääkäriä kovasti ja huusit kolmannen kerran elämäsi aikana kuin peto syötävää. Viimeksi oletkin huutanut kunnolla omissa ristiäisissäsi.

Olet normaalisti kovin kiltti tyttö. Hymyilet ja ihmettelet. Ja naureskelet. Erityisesti tykkäät katsella kun veljesi Urho touhuaa. Äänekkäimmät naurut saa silti aikaan isi ja ihmeellinen parta. Mikään ei ole niin hauskaa kuin parralla kutittava isi.

Venkoat ja vehkoat mielelläsi leikkimatolla. Kovasti yrität mennä ympäri, mutta hieman on vielä matkaa. Yhtä kättä vailla ympäri olet, kun kurottelet kohti lempi kirjojasi. Ne rapisevat niin ihanasti kun niihin koskee. Muita ystäviäsi leikkimatolla ovat ihana vihreä sammakko ja lukuisat lahjaksi saamasi uninallet.

Erityisesti ihmettelemme kärsivällisyyttäsi. Jaksoit koko pitkän matkan Suomesta Saksaan hermostumatta juuri laisinkaan. Se on ihmeellisesti tehty noin pieneltä tytöltä! Samaa kärsivällisyyttä tarvitaan pian kun aloitat kiinteän ruuan syönnin. Ja kun kehityt edelleen liikkumaan.

Olet hieno tyttö ja sinua rakastetaan kovasti! On hieno katsella kun opit uusia taitoja ja kehityt vauhdilla, kanssasi on kovin mukavaa!

Tuokiokuvia Saksasta

Tällä paluu viikolla Saksassa on naurattanut erityisesti seuraavat seikat:

a) Bayerin puolelle tullessamme, pitkän automatkan puolivälissä, päätimme tankata. Ajoimme Autohofille eli siis moottoritien kupeessa olevalle huoltoasemakompleksille. Jossa oli bensaasema, Subway ja Biergarden. Siis täytyyhän nyt huoltoaseman yhteydessä olla valtava olut terassi.

b) Postia oli kotiin tullessa valtavasti. Paikallinen pankki oli muistanut meitä lahjalla Hilkan syntymän johdosta. Lahja oli yksi vauvojen sukka. Kyllä. Yksi sukka. Ei siis pari vaan yksi sukka.
Pistin kuitenkin koneeseen. Ainahan sitä yhtä sukkaa tarvii.

c) Ulmin markkinoilla tänään myytiin samoja trendilegginsejä kuin Salon torilla kaksi viikkoa sitten. Hinta vaan oli tippunut 20 eurosta 8 euroon.

Ps. Käynnissä on herkuton Lokakuun. (Tuli reissussa pikkasen liikaa herkutelua) Sen kunniaksi tein sunnuntai illalliseksi Ricotta-Pinaatti täytteyjä Canneloona, jotka uivat mascarpone-kermakastikkeessa. Ja jälkkäriksi mascarponevaahtoa marjoilla.
Mut hei, en ole syönyt yhtään karkkia. (edit. Markkinoilla ei siis myyty metrilakua).
Enkä naukkaillut ruuanlaitto viiniä.

Yllätetty asiakas

Urholla on vauhti päällä. Joka paikkaan kuuluu tunnetusti juosta täysillä, ja aina mutkat suorina. Vahingoilta ei siis voi välttyä. Niitä sattuu.
Viime viikon torstaina tuli sitten ensimmäinen kunnon vekki päähän. Onneksi oltiin koko perhe kotona, niin varsinkin Tero tajusi heti laittaa kylmää Urhon otsaan. Ja suuhun, eli jäätelöä ulkoisesti ja sisäisesti niin poika rauhoittui. Päätettiin kuitenkin lähteä lastenlääkärille näyttämään päätä, jos vaikka jotain tikkejä olisi tarvittu. Täällähän systeemi menee niin, että valitset itse mille lääkärille menet, siis yksityisiä ovat kaikki. Ei kuin soitto tutulle lastenlääkäri asemalle ja aika tunnin päähän.
Eihän siihen päähän mitään tikkejä tarvittu, ja hyvän ensi huollon takia kuhmukin on ollut ihan siedettävä. Hätävarjelun liiottelua oli koko lääkärillä käynti, mutta tulipa tehtyä. Ja opittua jotain uutta! Saatiin nimittäin reseptillä siihen haavaan antiseptistä Bepanthenea. Noh, lääkärillä mussutuksen jälkeen pojat meni autoon, ja mä aseman alakerrassa näppärästi olevaan apteekkiin hakemaan kyseistä salvaa. Koko toimitus ois ollut ohi puolessa minuutissa jollei yllätetty asiakas olis ollut hieman hidas. En nimittäin tiennyt että lasten reseptilääkkeet ovat saksassa ilmaisia.
Siinä sitten seisoin tiskillä kukkaro auki. Myyjä hieman katsoi minua ihmeessä ja minä odotin hintaa. Kysyi sitten kohteliaasti oliko kaikki hyvin? Juu, kiitos. Saisiko olla vielä jotain muuta? Ei kiitos. Otatteko pienen pussukan? Ei kiitos. No, katsotaan sitä reseptiä vielä uudestaan, kyllä siinä lukee vain tämä salva, muuta ei nyt tipu. Niin, niin, mutta mitä maksaa??
Jouduin vielä englanniksi tarkistamaan tilanteen. Oikeesti ilmaista tavaraa! Tai siis eihän mikää ilmaista ole, kova hinta siitä sairaskassasta maksetaan joka kuukausi. Mut kuitenkin. Ei ihme et sakemannit käy lapsineen joka ikisestä pikku nuhasta ja vekistä lääkärissä.

Noh, tämän episodin jälkeen myhäilin itsekseni kuinka hieno tapaus Urho on. Ei yhtään ole ollut lääkärin tarpeessa koko Saksassa olon aikana, koska en tästä lääke asiasta tiennyt. Melkein sitä sitten hehkuttelin pitkin sosiaalista mediaa.
Noh, nyt istutaan toista päivää kotona neljänkymmen asteen kuumessa olevan lapsen kanssa. Ja mietin pitäiskö lähteä käymään lääkärissä.

Baden-Baden

Meillä oli mummi viikon kylässä ja päästiin Teron kanssa lähtemään viikonloppuna kaksin reissuun. Päämääräksi päätyi Baden-Badenin kylpyläkaupunki aivan Ranskan rajalla, noin 140km päässä täältä. Mielessäni viilsivät kylpylöiden ilot, hoidot ja hyvä ruoka. Päässä söi Chisun biisi ja unelmissa makasin baden-badenilaisella baden-badenilla.

Ja olihan B-B varsinainen kylpyläkaupunki. Siellä sijaitsee nimittäin kuuma (68astetta) lähde, josta voimansa saavat ainakin kaksi kylpylää. Kaupunki rakentunut näiden ympärille, joten kaiken oloista klinikkaa ja eläkeläisparatiisia oli joka paikassa. Ja paljon venäläisiä. En kyllä tiedä miksi. Mutta hinnatkin oli sitten sen mukaiset eli kohtuu hintaista löytyi, mutta sitten "laatua" vaativille oli aivan oma hintaluokkansa.

Takasin köyhään kansaan. Me mentiin kaupungin suurimpaan kylpylään eli Caracalla-Therme kylpylään. Tämä valittiin oikeastaan ainoastaan sen perusteella, että siinä toisessa olisi pitänyt kylpeä nakuna. Kylpylä olikin aika iso, ja täynnä ihmisiä. Yksi iso allas, kaksi pienempää ulkoallasta ja eri asteisia pieniä sisäaltaita sekä erilaisia kuuma huoneita ja saunoja. Lääkärin suositus luki joka seinällä, kylpeä tuli vain 3x10 minuuttia. Meillä tais mennä hieman yli, mutta aika kivaa oli lillua rentouttavassa lämpimässä vedessä.

Ja sitten siellä oli saunat. Iso osasto jossa varmaan 10 erilaista saunaa. Alkaen 45 asteisesta ja päätyen 100 asteiseen. Mielenkiintoinen paikka, ja oli siellä myös suomalainen lapin hongista rakennettu ulkosauna. Säännöt oli kuitenkin sauna-alueella hyvin tiukata. Ei saanut heittää löylyä itse, eikä saanut olla uikkareita päällä. En tiedä toivunko ikinä. Isot saunat täynnä nakuja sakuja. Naiset ja miehet sekaisin. Ja pyyhe piti asetella jokaisen alle niin ettei jalatkaan osuneet lauteisiin, joten siitä ei juuri suojaa ollut. Eli kaikki vaan esillä. Kyllä saksalaiset ovat avointa kansaa, ei voi muuta sanoa.

Ekaa kertaa

Mä oon niin kingi. Ja kohta ihan täys saksemanni. Kävin meinaan ensimmäistä kertaa tänään saksalaisen McDonnaldsin drive-in kaistalla!! Satoi vettä kaatamalla ja oltiin Urhon kanssa vietetty päivää ostoskeskuksessa. Siellä on Urholle leikkipaikka ja äitille kauppoja, hyvä paikka siis sadepäivän viettoon. Mut sen jälkeen ei oikeen kokkailu kiinnosta. Ja jo kolme päivää oli tehnyt mieli Mäkkäriin... eli siis vatsataudista lähtien. Mikä on melko erikoista, mutta totta. Syytän hormooneja. Mut kumminkin. Ei huvittanut mennä Urhon kanssa vesisateessa sisälle. Joten ei kuin rohkeesti ajokaistalle.

Arvakkaas kuin meidän kävi? Noh, lasten aterian sijaan tuli joku ihme kalajuttu ja iso kokis.. Mut saatiin kuitenkin mahat täyteen, ja tunsin todella ylittäneeni itseni (ja saksan kielen taitoni). Mä olen tästä lähtein meidän perheen "pikaruoka-paikkojen-ajokaista-vastaava"! Ukko ei ikinä uskalla ajaa sinne!

Tasan ei käy nallekarkit

Terveiset keväisestä Saksasta! Täällä tuntuu ihan selvästi ilmassa kevättä. Päivät ovat pidentyneet jo huimasti ja eilen oli valoisaa melkein kuuteen asti. Jee!!! Ja linnut visertää. Täksi viikoksi on luvassa jopa +14 asteen lämpötiloja, tosin huiman vesisateen saattelemana. Aika hyvä siis että ollaan nyt viikonloppuna ja loppuviikosta käyty ahkerasti käyttämässä Urhon uutta pulkkaa.

Tai ahkerasti ja ahkerasti, mut ollaan kuitenkin käyty. Kyllä Mummin stiga on kivempi, kun siihen mahtuu sekä lapsi että äiti. Tosin Urholla tuntuu olevan hauskaa myös yksin. Varsinkin kun isi uskaltaa antaa laskea yksin jo puolesta välistä rinnettä (pulkka on siis ns. vauvapulkka ja kaikki turvavehkeet kunnossa). Olivat meinaan pojat keskenään lauantaina mäessä. Täydellinen pulkkakeli; -6 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Mut sakemanneille liian kylmä, eli saivat todellakin olla kahdestaan.

Muuten täällä ollaan oltu pikkasen kipeinä. Ensin oksenteli Urho keskiviikon ja torstain välisenä yönä, mut jätti taudin siihe yöhön. Tosin mä ajattelin et nyt hän on ekaa kertaa kipeä ja vietettiin torstaina sairaspäivää. Noh, perjantaina mä sain sitten viettää oikein kunnon sairaspäivää, yhdessä vessanpöntön kanssa. Siis koko päivän. Onneksi oli perjantai ja Tero tulee silloin yleensä muutenkin aikaisemmin töistä kotiin. Ei ois ehkä jaksanut energistä (siis sen torstain jo sisällä "sairastanutta") Urkkia. Onneksi helpotti mullakin tauti ja olo oli ihan hyvä jo lauantaina iltapäivästä. Ja Tero sairasti tämän taudin niin kuin yleensä minä vatsataudit. Eli vatsa on hieman kipeä muutaman päivän, mut muuten olo hyvä. Hhm. Epäreilua. Mut mä kyllä uskon vakaasti, että palaan meidän perheen vastustuskyky-kuninkaaksi heti kesäkuun alkupäivien jälkeen.

Oho, kylläpä veny!

Hups! Päätellen viime otsikosta syyskuussa, on kiirettä pidellyt. Ei ole tainnut ihan niiiin kiirettä pitänyt, mutta kirjoittaminen on jäänyt vähän vähemmälle ja nukkuminen vähän enemmälle...

No, mitäs on tapahtunut sitten syyskuun? Vaikka ja mitä! Urho on kasvanut 5 cm. Tarkistin äsken mittarista. Tänään mitattuna 89cm ja 14 kg. Aikamoinen poika! Puhetta on tullut paljon lisää, ja ensimmäinen saksalainen sanakin on jo kuultu. Se oli tietenkin Hallo! Hyvä Urho! Hampaista kaikki tarvittavat maitohampaat lienevät paikallaan. Isojen poikien sänkyä on jo kokeiltu, mutta vauhtia on siihen vielä hivenen liikaa. Lisäksi entisestä hyvästä nukahtajasta ja nukkujasta on tullut ilta- ja yökiukuttelija. Vaiheita, vaiheita vain.. toivottavasti!

Saksaan taas on tullut talvi. Välillä kylmempää ja lumisempaa, välillä keväistä auringonpaistetta. Kurahousut kovassa käytössä kelillä kuin kelillä, sillä mutapelto on Urhosta aivan mahtava paikka. Saksalaisesta talvesta on huomioitava ihmisten into kolata pieniä pihaplänttejään. Ihailtavaa viitseliäisyyttä! Tänään käy kyllä vähän jo sääliksi naapurin eläkeläinen, joka käy vartin välein harjaamassa pihansa. Kokoajan meinaan hieman satelee. Tai mikä mä olen nauramaan. On meidän viikko kolailla ja ensin Tero kävi aamulla, ja mä uudestaan aamupäivällä. Eli piha harjattu kaksi kertaa noin 4 tuntiin. Pientä liiottelua, sanoisin. Varsinkin kun lumimäärä ei ole mikään aivan hirmuinen..

Mitäs mulle sitten? Olen toivottavasti siirtynyt alkuraskauden väsymyksestä energiseen kakkosvaiheeseen. Hhm, mitä se sitten patalaiskan elämässä tarkoittaakin. Kivaa kuitenkin kun on enemmän energiaa, eikä tarvitse mennä kuudelta nukkumaan. Ja tietenkin kun vauva on alkanut enemmän ja enemmän liikkumaan niin, että tunnen liikkeet, niin se on mukavaa!
On ollut myös mielenkiintoista tutustua saksalaiseen raskaudenseurantaan. Lääkärillä käyn kerran kuussa, ja toistaiseksi joka kerta kaikkien perustestien lisäksi myös ultrattu. Kaikki kunnossa!! Sen me pystymme lääkärin kanssa aina lopuksi saksaksi toteamaan. Niin, lekuri puhuu siis mulle saksaa. Ja mä sille. Onneksi tämä on jo toinen raskaus niin pysyy vähän perillä. Ja tulossa on "ehkä tyttö", senkin se lekuri mulle kertoi. Tosin saksaksi, että sen ehkän lisäksi voi lisätä vielä toisen ehkän. Ihanaa joka tapauksessa, oli kuka tahansa!!!