Koska mieheni on luonteeltaan epäilevä Tuomas, joudun kirjoittamaan toisen päivityksen heti edellisen perään. Hän nimittäin uskoo vakaasti (kuten ehkä joskus aiemmin on käynyt) etten saa kuin yhden kirjoituksen aikaiseksi ja sitten innostus blogin pitämiseen loppuu. Noh, hänhän ei ole ennen nähnyt minua äitiyslomalla. Tämähän on hyvää viihdykettä, kun Urho leikkii matollaan. Sillä jos leikin siellä hänen kanssaan voidaan olla 100% varmoja ettei hän vahingossakaan itse yritä tehdä mitään muuta kuin tunkea sormia suuhunsa. Jos taas istun tässä vieressä ja kirjoittelen ja vain sivusilmällä pidän hänelle seuraa, niin jo käy ihmisenlapsi kuin pieni muurahainen.
Vaikka oikeesti meidän pitäisi mennä ostoksille, nimittäin ostamaan vauvojen pelastusliivit. Tämä liittyy vahvasti monta kertaa näkemääni painajaiseen. Olenkin yrittänyt jakaa sitä mahdollisimman monen kanssa, jottei varmasti toteutuisi. Se liittyy lentämiseen ja lentokoneen tippumiseen hyytävään mereen. Olen monesti jo nähnyt unta jossa Saksaan matkaava kone syöksyy Itämereen ja me siinä mukana. Kaikki on ihan kuin Titanic elokuvasta tai Estonian kuvista (ihan kuin lentokoneissa olisi pelastuslauttoja), ja kaikilla aikuisilla on pelastusliivit, mutta ei Urholla. Ja sitten herään siihen kauheaan tunteeseen kun yritän väkisin polkea vettä ja pitää Urhoa pinnalla. AIVAN hirveää. Noh, ajattelin että otan sitten lentokoneeseen mukaan vauvojen pelastusliivit. Tai ainakin käyn ostamassa sellaiset, niin jospa painajaiset hieman hälvenesivät.
Kyllä Urhon kanssa lentäminen muutenkin hieman jännittää. Ehkä tuo painajainen kuitenkin liittyy siihen että kaikki muut vauvan kanssa lentäessä eteentulevat kriisit pystyn selvittämään ja jostainhan täytyy aina kriiseillä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti