Ich bin eine Ulmerin

Huh huh, ensimmäiset päivät suomalaisina Saksassa ovat takanapäin. Aikamoista hulabaloota!

Kaikki alkoi siis viime maanantaina kun odotimme koko perhe innoissamme tavaroiden pakkauspalvelua. Ja tulihan se, vain reilun tunnin jo kertaalleen muutettua aikaa myöhässä. Miehet olivat jääneet kovan tuulen vuoksi viron lautalle jumiin. Ja se ehkä hieman näkyi myös näiden kahden, noin 50 vuotiaan vironvenäläisen muuttomiehen, toimissa. No tavarat saatiin kuitenkin pakattua reilussa kuudessa tunnissa ja nyt ne matkaavat jossakin euroopassa. Ja tulevat toivottavasti jossain vaiheessa löytyvään vuokra-asuntoon. Eli toistaiseksi elelemme matkalaukkuihin tungetuilla tavaroilla.

Lento sinänsä meni yllättävän hyvin!! Äitiä jännitti kyllä melkoisesti!! Lähtö viivästyi noin tunnin. Valveilla pysytellyt Urho oli melko väsynyt lentoon lähdettäessä, ja nukahtikin maitoa nauttien oikeastaan jo ennen nousukiitoa. Toki hän heräsi jo puolen tunnin kuluttua, jonka jälkeen alkoi mahdoton viihdyttämisoperaatio. Onneksi mukana oli tarpeeksi herkullisiksi havattuja hedelmäsoseita, juomaa ja lufthansalta saatu lentokoneen mallinen pehmolelu. Näillä eväin saatiin poika tyytyväisenä Saksaan. En ole muuten aiemmin huomannut lentokoneiden vessoissa olevia vaipanvaihtopisteitä. Mahtavaa! Alipaine teki meinaan tehtävänsä Urhollekin.
Eikä Urho tuntunut edes huomaavan nousua ja laskua eli korvien suhteen ei ollut mitään ongelmaa!!
Viereisestä kuvasta näkee hyvin Urhon mielentilan. Isot pojat ei nuku sylissä, viihdyttäkää mua.

Lentämisestä selvittiin siis odotettua huomattavasti helpommalla. Heti kun saatiin vaunut ruumasta ja Urho niihin odottamaan, niin nukkumatti saapui. Joten äiti ja isi saivat syödäkseen! Onneksi! Muuten olisi Hertzin täti saanut vielä vihaisemman Essin vastaansa, kun he ilmoittivat ettei mitään autoja ollut sillä hetkellä saatavilla. Oli kaikki liikenteessä, vaikka meillä oli tietenkin varaus. Noh saatiin noin puolen tunnin odottelun jälkeen huomattavasti tilattua autoa pienempi Audi käyttöön. Siihen sitten tunkemaan kahta isoa matkalaukkua, rinkkaa, kahta isoa käsimatkatavaraa, vaunuja, vauvaa isossa istuimessa sekä kahta isoa takapuolta varsineen. Täytyy myöntää et hetken meinasi hermo mennä, melkoista palapeliä! Mut insinöörin onni oli että mukana oli osaava humanisti, josta tietenkin on tälläisissä tilanteissa korvaamaton apu!

Siitä sitten Nokialaisen ohjaamana Munchenin läpi saksalaiselle autobaanalle ja nokka kohti Ulmia. Onneksi liikenne sujui suht mallikkaasti, eikä suuria ja koko liikennettä pysäyttäviä ruuhkia sattunut matkalle lainkaan. Koko ajan niitä kyllä pelkäsin, koska odotettavissa oli että kun vauhti hidastuu, niin pieni takapenkin painimaisteri herää ja antaa kuulua, että nälkä on. Kauhukuvana tietenkin oli imettäminen saksalaisen moottoritien sivussa pahimpaan ruuhka-aikaan. Onneksi ei näin käynyt vaan päästiin hiljaisimmille teille ja jo noin 40km päähän Ulmista ja ihanasti pelastavan mäkkärin pihalle ennekuin Urho heräsi. Oli muuten mäkkärissä mahtavat fasiliteetit, kaikkea mitä vauvan hoitoon tarvittiin plus vanhemmille isot kahvit! (ja pienen pienet suklaakakut..)

Ulm sinällään vastaanotti meidät iltamyöhään ja pienellä tihkusateella. Pieni sade tuntuukin olevan täällä ennemmin sääntö kuin poikkeus. Joka päivä on satanut ainakin pikkasen. Nokialaisen akku loppui tietenkin juuri kun päästiin Ulmin kaupunkialueelle, mutta onneksi perinteinen "kysy huoltamolta"-taktiikka ei petä koskaan.
Ensimmäiset yöt ja päivät oltiin InterCity hotellissa, aivan Ulmin päärautatieaseman kupeessa. Ensimmäinen päivä saksalaisina meni relokaatiofirman Henrin kanssa. Saatiin tärkeimmät paperiasiat hoidettua ja samalla hän ajelutti meitä pitkin Ulmia näyttäen eri kaupungin osia. Ihan kivaa sinänsä, joskin kaikki alkoi jossain vaiheessa näyttämään niin samalta että suurin osa asioista meni jo ohi. Saatiin kuitenkin rekistöröidyttyä Saksaan, avattua pankkitili ja ennenkaikkea nautittua ensimmäiset Glühweinit, aah! Kuumaa punaviiniglögiä joulumarketeilla. Voiko enempää saksalaistua?

Siitä tortaina Tero aloittikin työt ja me Urhon kanssa aloitettiin hiljainen saksalaiselämä. Kävelyjä Tonavan rannalla. Sushia hotellihuoneessa. Kielimuuria hotellin henkilökunnan kanssa, (jonka seurauksena iltapuuron vesi saapui isossa lasikulhossa) ja paljon muuta ihmeellistä. Elämä hotellissa pienen lapsen kanssa ei todellakaan ole mitään herkkua, toisin kuin täällä tilapäismajoituksessa. Olemme meinaan melkoisen kukkulan päällä, kolmannessa kerroksessa. Melkoista treeniä äitille! Varsinkin jos meinaa käydä kaupassa. Kerran kävin ja käveleminen kierreportaita kolmanteen kerrokseen, toisessa kädessä kauppakassi ja toisessa kainalossa 10kg painava lapsi, ei muuten ole mitään sika herkkua. Mut kaikkeen tottuu!!

Tässä vielä näkymä nykyisen asunnon ikkunasta.

Ja Urho kellimässä tarpeettomaksi jääneessä yläkerran makuualkovissa!